En ole dekkari-ihmisiä, mutta nyt taisi löytyä tyyli, josta tykkään. Olen näköjään käynyt merta edempänä kalassa. Remes kirjoittaa ytimekkäästi; ei turhia sepustuksia epäolennaisesta kuten monella muulla dekkaristilla. Henkilöhahmot ovat todentuntuisia ja heidän elämästään kerrotaan sopivan vähän eikä jäädä vellomaan turhaan jossain ihmissuhdesuossa. Tarina etenee koko ajan ja on toki paikoin korkealentoista, mutta niinhän se saa eskapismikirjallisuudessa ollakin. Tämä oli eka Remekseni, muttei jää viimeiseksi.
Itseäni jäi eniten ärsyttämään Karri. Tämä hahmo vie kirjasta vähintään 30%, mutta jos hänet poistaisi, ei se muuttaisi tarinaa mitenkään. Karri on ehkä maailman rasittavin märkä rätti, jonka voi tarinaan kuvitella: raahautuu jokaiseen tilanteeseen mukaan, ei voi vaikuttaa niihin, yrittää vaikuttaa niihin, tekee tilanteesta pahemman kuin aiemmin ja vetää myös muut mukaansa tyhmyyden kurimukseen.
Jotta kirja olisi toiminut jollain asteella, Karrin olisi pitänyt olla entinen poliisi, rauhanturvaaja tai jotain vastaavaa. Karria ei edes esitelty kunnolla, vaan ilmeisesti hänet pitäisi jo tuntea? Sääliksi käy vaimoa, jos jalassa roikkuu tällainen riippakivi, joka ei kuuntele, älyä tai ole kiinnostunut, mutta menee sitten ärsimurtsi mustasukkaiseksi. Samoin kävi sääliksi poliiseja ja muita, jotka joutuivat Karria sietämään.
Tartuin tähän vanhempaan Ilkka Remeksen teokseen, koska sen otsikko antoi ymmärtää, että käsittelyssä on vanhoillislestadiolaisuus. Toisena tapahtumapaikkana onkin vanhoillislestadiolainen Pudasjärven kylä, jossa murhataan lestadiolaisnaisia. Toinen ketju – jonka yhdistävänä lenkkinä toimii pudasjärveläinen lestadiolaisnainen, josta on tullut eksegeetikko – sijoittuu Lähi-idän aavikoille, jossa selvitellään kristinuskon alkuperästä ehkä aivan uudenlaista ymmärrystä avaavia tekstilöytöjä ja niiden omistajuutta.
En itse päässyt ehkä taustapremissiin niin hyvin kiinni, jolloin loppupuolisko jäi vähän laimeaksi. Lisäksi tuntui, että vähän liikaakin oli viivästettyä ekspositiota ja lopussa sitten vaan kaadettiin kaikki selitys kerralla niskaan ihan viimeisillä sivuilla. Ihan ok perus-Remes kuitenkin ja ei mitenkään ennalta arvattava juoni, joten hyvin pysyi yllätyksen ja jännityksen tuntu alusta loppuun.
Remes kyllä osaa kirjoittaa kirjoja, joita ei voi lopettaa kesken. Kirja on julkaistu vuonna 2005 niin jo silloin tyyli ollut sitä mitä se on tänäkin päivänä (2018). Nykyisin vain toiminta lähtee heti alkumetreiltä.
Aivan kunnollinen rikosromaani, vaikka ei räjäyttänytkään tajuntaani loppuratkaisullaan :) Luin, koska helmet-haasteeseen tarvittiin kirja, jonka kannessa on puu.
I have read most of his books by now. This was intriguing. I have read the gospel of Thomas long, long ago. Well, looks like this book was written a few years back too. Anyway. Good entertainment!!
Sarjamurhaajajahti suomalaisessa lestadiolaistuppukylässä on niin mieletöntä ja mielikuvituksellista korkealentoa, että genre lähentelee fantasiaa. Huolimatta kauas epäuskottavuuden tuonne puolen lipeämisestä, mikä tapahtuu viimeistään kirjan puolivälissä, tarina kuitenkin pysyy kohtalaisen hyvin kasassa ja on mielestäni ihan kelpo viihdettä.