Fridtjof Nansenin (1861–1930) klassillinen matkapäiväkirja. Yön ja jään matka ilmestyi vuonna 1897 ja käännettiin heti kaikille kulttuurikielille. Sen jälkeen maailma on pitänyt tätä teosta napaseuduntutkimusten huomattavimpana kuvauksena, kestävänä taideteoksena ja ennen kaikkea inhimillisen tahdonvoiman ja suorituskyvyn ainoalaatuisena todistuskappaleena.
Yön ja jään matka on kuvays siitä uhkarohkeasta tutkimusmatkasta, jonka 32-vuotias Nansen aloitti kuuluisalla Fram-laivallaan juhannuksena 1893. Hänellä oli mukanaan kaksitoista miestä ja muonaa viideksi vuodeksi; tarkoituksena oli purjehtia Itä-Siperian rannikolle, antaa laivan juuttua siellä jäihin ja jättää se ajelehtimaan merivirtojen kuljettaman jäätikön mukana navan yli Atlantille. Suunnitelma oli rohkea, ja kaikki asiantuntijat pitivät yritystä sulana hulluutena. Mutta nuori tutkija ei siitä lannistunut, ja niin alkoi matka, jota koko maailma jännittyneenä seurasi. Puolitoista vuotta Fram todellakin ajelehti, mutta maaliskuussa 1895 näytti ilmeiseltä, ettei laiva joutuisikaan pohjoisnavalle. Silloin toteutettiin uusi rohkea suunnitelma. Nansen ja hänen toverinsa Johansen jättivät Framin ja lähtivät koiravaljakoilla kohden pohjoisnapaa pitkin liikkuvaa ahtojäätä. 15 kuukautta kesti tämän kahden urhean miehen taivallus rannattomassa erämaassa; kesäkuussa 1896 he saapuivat Frans Josefin maalle käytyään sitä ennen pohjoisempana kuin kukaan ennen heitä.
Koko matkan ajan Nansen teki tarkkoja päiväkirjamerkintöjä. Nämä kertovat ponnisteluista ja taisteluista, reimuitsevasta voitonvarmuudesta ja hivuttavan epäilyksen, pelon, heikkouden ja masennuksen hetkistä, mutta myös napaseudun mahtavasta luonnosta. Siitä tuli »tahdon ja teon eepos» – suuren seikkailun suuri kuvaus, jonka elävyyttä, tuoreutta ja jännittävyyttä vuodet eivät pysty himmentämään.
Fridtjof Nansen (1861-1930) was a Norwegian explorer, scientist, diplomat, humanitarian and Nobel Peace Prize laureate.
Best known for the Fram expedition, an attempt to reach the North Pole by using the natural drift of the polar ice in the ship Fram, carrying fuel and provisions for twelve men for five years.
might be naive but i honestly can’t read more about killing the sleigh dogs they had with them. also this was written by an explorer not an author and it shows, this potentially remarkable work is just boring so at least for now i’m putting it down. i really wanted to like this.
Kun koko maailma oli viime vuosisadan vaihteessa jo koluttu, niin eurooppalaisten katseet siirtyivät Pohjoisnavalle. Yksi sinne pyrkineistä retkikunnista oli Fridtjof Nansen miehistöineen. Hänellä oli teoria, että jos ajaisi laivan ahtojäiden keskelle Siperian pohjoispuolelle, niin se ajelehtisi Pohjoisnavan poikki parissa vuodessa ja tulisi pois Grönlannin ja Huippuvuorten välistä. Matkaan ryhdyttiin, ja kun kävi ilmi ettei laiva ajelehtisikaan navan poikki, otti Nansen ohjat omiin käsiinsä ja lähti toisen miehistön jäsenen, Johansenin kanssa koiravaljakolla kohti napaa laivan jäädessä ajelehtimaan. Matkaan tuli kuitenkin ongelmia, ja Nansen ja Johansen viettivät yli vuoden kahdestaan napajäätikön keskellä talvehtien Frans Joosefin maan karuilla saarilla. Tämä on Nansenin sepostus tuosta matkasta, kaikeksi onneksi lyhentäen suomennettu.
Älkää ymmärtäkö väärin, teos on erittäin mielenkiintoinen ja Nansenilla on uskomaton kyky tuoda heidän kokemuksensa henkiin, mutta yli 500 sivua napajäätikköä olisi ainakin minulle liikaa, siksi tämä pituus teos on juuri sopiva. Kirjasta saa käsityksen siitä seikkailun ja jännityksen tunnusta, joka naparetkueiden ympärillä pyöri. Varsinkin Nansenin kotiinpaluu juhlahumuiseen Norjaan on häkellyttävää - en tiedä saisiko tähän maailmanaikaan enää mikään ihmisiä samaanlaiseen yleiseen hurmokseen. Toisaalta Nansenin kuvaus heidän koettelemuksistaan on joskus melkein uskomatonta, kehtaisin epäillä että koko tarina on pelkkää palturia ellei Nansen olisi pitänyt niin tarkkaa päiväkirjaa matkastaan ja ollut seikkailijan lisäksi myös jonkin sortin tiedemies. Milloin toinen putoaa -30 asteessa hyytävään veteen jäätikön keskellä, milloin heidän kimppuunsa hyökkää jääkarhu tai mursu, milloin heidän on uhrattava yksi vetokoirista ja ensin ammuttuuaan sen syötettävä se toisille nääntyville koirille.
Napajäätikön luontokuvaukset ovat aivan oma lukunsa. Nansen maalaa lohduttoman kuvan läpitunkemattomasta, petollisesta ja kuolettavasta maailmasta, joka on kuitenkin omalla tavallaan kaunis ja ajatuksia herättävä. Välillä kerronta on puuduttavan tieteellisen yksityiskohtaista, toisinaan jopa runollista. Tässä esimerkki: [kuun valaisemalla jäätiköllä on] omituista, tunteetonta kauneutta kuin sammuneella kiertotähdellä, joka on rakennettu loistavanvalkoisesta marmorista. Sellaisina seisovat kangistuneet ja jääkylmät vuoret, sellaisina jäykistyneet järvet lumipeitteensä alla, kun suuri hiljaisuus saapuu...
Kaikista vastoinkäymisistään huolimatta Nansen ja Johansen eivät ikinä antaudu epätoivolle, vaan aina jatkavat päättäväisesti eteenpäin. Uskomatonta että he selvisivät matkasta hengissä. Aloin myös arvostamaan muitten vastaavanlaisien huimapäitten suorituksia aivan eri lailla, ja esimerkiksi napaseuduilla työskentelevien tutkijoitten elämä sai aivan uudenlaisen valon tämän kirjan kautta.
Upea tarina tutkimusmatkasta kylmimpään, pimeimpään ja tutkimattomimpaan pohjoiseen Nansenin ja Johansenin kyydissä 1800-luvun lopulla. Ihailen niin älyttömästi näitä menneiden aikojen seikkailijoita, jotka menivät sinne, minne muut eivät olleet päässeet ja jotka uhmasivat olosuhteita, selvisivät mitä moninaisimmista vaikeuksista ja pysyivät toiveikkaina pimeimpinäkin hetkinä. Varsinkin viimeksi Andreen epäonnisesta naparetkestä lukeneena oli mitä suurin ilo huomata, kuinka varustautunut, realistinen ja vastuullinen Nansen oli kaikessa valmistautumisessa ja matkallaan. Nansenin rinnassa sykki seikkailijan sydän ja se näkyy ja tuntuu kirjan jokaisella sivulla.