Suomalainen lukupiiri discussion

Minkä kirjan olette saaneet vasta luetuksi? Haluatteko suositella tai vaikka haukkuakin sitä? Tähän ketjuun voitte esimerkiksi linkata arvioitanne.

Vuosikin on jo puolessa, joten mitkä kirjat ovat jääneet mieleenne, hyvässä tai pahassa, näiltä kuudelta kuukaudelta?

Koska olen polvileikkauksen vuoksi määrätty pitämään jalkaa kohoasennossa ja liikkumaan kepeillä, niin nyt on ollut kyllä aikaa lukea, jopa niin paljon että lukemisinto meina laantua. Tänään siis luin vaivaiset sata sivua. Mutta olen nyt siis lukenut pienen ajan sisällä J.R. Ward: Kuningas, Riina Katajavuori: Wenla Männistö ja sitä ennen luin Seitsemän Veljestä. Luin myös uudelleen Leena Lehtolainen: Luminainen. Eilen sain luettua tuon Kjell Westön: Kangastus 38. Nuo kaikki siis puoleentoista viikkoon. Onko tuo siis ihme jos lukeminen alkaa tökkimään. Mutta todellisuudessa katsoessani viimeistä puolta vuotta niin en ole lukenut yhtään täyden viiden tähden kirjaa, ehkä luen nykyään niin paljon että minusta on tullut kriittisempi. Kirjahaasteet ovat toki määritelleet aika paljon mitä olen lukenut viimeisen puolen vuoden aikana. Kun miljardi kiinalaista hyppää kirjan jälkeen olen joutunut katsomaan ettei ostamani valkosipulit ole Kiinasta. Oneiron jäi minulle mieleen siitä, että sen loppuun lukemiseksi jouduin tekemään aikatavalla töitä. Paolo Coelhon Alkemisti oli pettymys, koska olin pitänyt hänen muista teoksista. Kiki-Montparnassen kuningatar oli todellinen yllättäjä, en olisi uskonut viihtyväni sarjakuvan parissa niin hyvin. Kevään/kesän lemppareita on ollut Aki Ollikaisen:Nälkävuosi, William Goldding: Kärpästen herra sekä Henrik Andersen: Turvavyöhyke.

Samaa katselin minä, että ovat tainneet mennä kirjat puoliksi kolmen ja neljän tähden kirjoiksi, ettei tosiaan ole huonoja sattunut joukkoon, mutta ei niitä huippujakaan. Neljänkään tähden kirjoista ei ole suuria suosikkeja löytynyt, enemmänkin vain hyvin kirjoitetuiksi toteamiani, mutta ei henkilökohtaisesti niin osuvia kuin joskus toivoisi.

Toivottavasti polvi paranee, itse katselin muiden mukana Cristiano Ronaldon loukkaantumista ja totesin, että vaikutti samanlaiselta, kuin mitä itselleni on pari kertaa sattunut. En tosin kävellyt noin hyvin heti sen jälkeen. (Netissä muuten joku sanoi, että kun hän on eteläeurooppalainen jne., niin joku tiesi sanoa siihen, että ei ole eurooppalainen vaan on latino, kotoisin jostain Madridin läheltä... Ehkä hiukkasen voitaisiin joissain maissa kiinnittää huomiota maantiedon ja historian opetukseen.)

Jalkapallo on vaarallinen laji:P. Toivon että uskallan tämän odotus/kuntoutus operaation jälkeen jatkaa lajia ja pelata vielä kunnolla. Ronaldolla ei taida olla edes vaihtoehtoja, muuta kuin kuntoutus ja jatkaa uraa.;). Huh, jos tuntee itsensä joskus sivistymättömäksi niin avaa vain netin ja lukee keskustelupalstoja niin saa itselle paremman mielen. Itse kun sentäs osaa sijoittaa esim. Madridin oikeaan maahan ja maanosaan:D.

Kolmelle kirjalle olin alkuvuoden aikana antanut viisi tähteä, yksi näistä ehkä hätiköidysti, vaikka kirja vahvasti mieleen jäikin. Nämä ovat siis Hans Falladan Yksin Berliinissä, Bea Uusman Naparetki ja Jukka Laajarinteen Kehys. Jukka Laajarinteestä tuli kyllä uusi suosikki luin myös helmet-haasteen esseekokoelmaksi hänen Tiloissa. Näiden lisäksi Nälkävuosi ja Turvavyöhyke ovat olleet aika vaikuttavia. Kiva kun ne tämän lukupiirin myötä tuli luettua, vaikka kummankin kanssa olin vähän myöhässä.

Minua kiinnostaisi tuo Yksin Berliinissä, mutta kun en oikein noista sotakirjoista välitä. (Ehkä vähän ristiriitaista sanoa noin, mutta noin se kuitenkin menee.) Pitkäkin on, joten sitten olisin sen kanssa nalkissa pitkään... Näköjään siitä on elokuva tehty, sen voisi ehkä katsoa.

Samalla tavalla tein Nainen Berliinissä -kirjan/leffan kanssa, eli katsoin sen tuossa äskettäin, kun kerran oli Areenassa. Kirjan lukemista pystyn harkitsemaan oikeastaan vasta nyt, kun tiedän, miten siinä suunnilleen käy ja että siinä on jotain muutakin kuin mitä mielikuvitus voi pahimmillaan arvata.

(Ja kuulinpahan muuten tuossa, että Preussi oli isompi valtio kuin Venäjä, koska Venäjän väkirikkaimmat osat kuuluivat Preussiin (eng. Prussia). Kysehän oli siis vain Königsbergistä/Kaliningradista, joka ei ollut Venäjää nähnytkään ennen vuotta 1945. Ja toisaalla kerrottiin, että Espanja on Afrikassa kuten Algeria ja Marokkokin. Näitä nyt näköjään on kertynyt tavallista enemmän. En tiedä sitten, johtuuko tuo siitä, että tuolla Yhdysvaltain puolella "hispanic" on vähän samanlainen heikko-osaisempi vähemmistö kuin mustat. Olen joskus aikaisemminkin törmännyt siihen, että espanjalaiset ovat vähän valittaneet siitä, etteivät amerikkalaiset usko heidän olevan ihan tavallisia eurooppalaisia, periaatteessa siis valkoihoisia "kaukaasialaisia".

Oli muuten huvittavaa, kun venäläisessä sarjassa "Kuun pimeä puoli" jotakuta epäiltiin kaukaasialaiseksi ulkonäkönsä perusteella. En muista tarkemmin, mutta ei varmaan ollut kovin vaalea siinä tapauksessa. Tiedättehän muuten, että suomalaisilla on yhdysvaltalaisen oikeuden päätös siitä, että ollaan valkoihoisia eurooppalaisia eikä aasialaisia mongoleja. Asiasta on siis menty oikeuteen asti joskus vuonna 1905. Ei se tosin estä spekulointia suomalaisten aasialaisista juurista, koska kuulemma meillä on vinot silmät. Minulla tosin on varsin vinot, joten ilmeisesti vahvistan tätä osaltani.)

Tästä muuten pääsen meikkikirjaan, jonka lukaisin/silmäilin tuossa vasta, ja siinä esimerkiksi neuvottiin, kuinka vinoja silmiä voi tasapainottaa. Tähän asti en ole tiennytkään, että niitä pitäisi/kannattaisi jotenkin meikata "vaakasuoremmiksi". Pikemminkin olen tykännyt korostaa niitä, tosin joskus olen ehkä yllättynyt "kissansilmistäni" itsekin.

Olen lukenut päälle seitsemänkymmentä kirjaa/sarjakuvakirjaa ja vain kahdelle olen antanut 5 tähteä. Toinen on Forsytein taru, joka yllätti. Oletin jotain suhteellisen kuivaa mutta mitä vielä!
Toinen viiden tähden kirja oli Helena Wariksen Uniin piirretty polku, hieno suomalainen fantasiakirja.
Muita hyviä on ollut Joenpellon Lohja-sarja josta olen lukenut nyt 2 ensimmäistä, (oi se murre <3) ja mm. Terry Pratchettin kirjat (olen lukenut nyt 3 ensimmäistä) joita aloin lukemaan uudestaan järjestyksessä.
Pettymyksiä on ollut mm. Nuoren Wertherin kärsimykset ja Notre Damen kellonsoittaja.

Joo täytyy sanoa että näin jälkeenpäin ajatellen Yksin Berliinissä ei kyllä viittä tähteä ansainnut vaikka hyvä kirja olikin. Luulen että olin vähän liikuttunut kirjailijan surkeasta elämäntarinasta.

Ei nimittäin ollut ihan helpoimpia luettavia, juurikin pituutensa takia ja siksi että kunnon editointi puuttui aika luonnollisesta syystä, kun kirjoittaja oli jo kuollut. Henkilöhahmot oli mun mielestä kuitenkin tosi mielenkiintoisia samoin kuin itse tarina jolla oli hiukan todellisuuspohjaakin.

Vuosi on hiukan yli puolessa, 127 kirjaa luettu. Tässä listattuna sellaisia, joista itse olen nauttinut tämän vuoden aikana eniten.

Ainoa viiden tähden ansainnut - jakelen niitä melko kitsaasti - on Wayward Pines -sarja (Pines on ensimmäinen). Kauhu/trilleri, mielestäni omaperäinen juoni.

Neljän tähden kirjoja:

Huumori/pakinat:
Why My Third Husband Will Be a Dog: The Amazing Adventures of an Ordinary Woman. Kuuntelin äänikirjana, jossa lukijoina olivat kirjailija itse sekä hänen tyttärensä. Aika hauskoja, ajattelin jossakin vaiheessa lukaista lisää häneltä.

Chickens, Mules and Two Old Fools: Tuck into a Slice of Andalucían Life. Brittiläinen aviopari päättää ostaa rapistuneen talon Espanjasta ja muuttaa sinne. Melko Peter Maylen tyylinen, mutta ihan hauska tämäkin.

A Walk in the Woods. Hulvattoman hauska kuvaus vaelluksesta, jossa kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Fantasia:
Red Queen. En ole kovin suuri haltiakirjojen ystävä, mutta yllätti positiivisesti (luin lähinnä tarvitessani erääseen haasteeseen kannen, jossa on kruunu, ja löytyi kirjastosta äänikirjana). Jatkan varmaan sarjaa.

The Iron Trial. Vähän HP-kopio, muttei haitannut. Harmillista kyllä, kirjastossani on vain ensimmäinen osa äänikirjana, pitää varmaan pyytää hankkimaan seuraavakin.

Osa Mercy Thompson-sarjasta (esim. River Marked). Hiukan epätasainen sarja, osa yltää vain kolmeen tähteen.

Trigger Warning: Short Fictions and Disturbances. Ihana kuunnella äänikirjana, kun Neil Gaiman itse lukee, jotenkin intiimi tunnelma. En ole kaikista hänen kirjoistaan pitänyt, esim. American Gods oli mielestäni supertylsä, mutta novellit ovat ihan rautaa.

Kauhu:
Prey. Aika perinteinen kauhuopus tyyliin "Mikä vaanii ullakolla?", mutta ihan vetävä.
Kolme. En ole varma pitäisikö edes luokitella kauhuksi, kiinnosti kuitenkin sen verran, että aion lukea myös jatko-osan.

Chick lit:
Bed Rest. Harvoin omat tähteni ovat korkeammat kuin "average rating", mutta pidin tästä aika kovin. Moni arvion kirjoittanut on moittinut päähenkilöä ilkeäksi ja negatiiviseksi, itse en sitä noteerannut (ehkä olen itsekin ilkeä ja negatiivinen, who knows).

Non-fiction:
Me puolustimme elämää, naiskohtaloita sotakuvien takaa ja Me olimme nuoria sotilaita, tuntemattomat sotakuvat kertovat. Kuvat olivat kiinnostavia, mutta myös teksti oli hyvin kirjoitettu. Suosittelen.

Jäähyväiset nunnille. Koko sarja on kiinnostava ajankuvaus paikasta ja ihmisistä, joista en tiennyt mitään ennen sarjan lukemista.

Don't Kill the Birthday Girl: Tales from an Allergic Life. Hauska kirja vakavasta asiasta.

Sekalaisia:
The Perks of Being a Wallflower. Heh, Tytin kiusaksi pitää mainita, että edustanee YA-genreä. Olin aiemmin nähnyt elokuvan, ei silti estänyt minua vetistelemästä lopussa.

The Golden Apples of the Sun. Klassista scifiä, ihanaa kieltä lukea.

Inhuman. Hiukan erilainen dystopiamaailma.

To Kill a Mockingbird. Yleensä välttelen klassikoita kuin ruttoa, tämä löi vallan ällikällä. Nappasin käteeni vain, koska sattui olemaan äänikirjana palautettujen vaunussa. Sissy Spacek oli lukijana erinomainen, ja tarina todella vangitsi hieman hitaan alun jälkeen. Erittäin positiivinen yllätys.

Tulikivi. Trilleri, kai. Yleensäkin koko Pendergast-sarja on ollut sujuvaa luettavaa, tällä hetkellä Pimeyden pyörä lainassa kirjastosta.

Jäätyvä helvetti. Ensimmäinen Remes, jolle olen antanut neljä tähteä. Ehkä vaikutti, että luin tammikuun pakkasilla, mutta hyvin todentuntuinen. Odottelen jatko-osaa, joka ilmestynee tänä syksynä.

Hehe, en minä niin YA-kirjallisuutta vastaan ole, en vain ymmärrä sitä hehkutusta. Ehkä olen itsekin nähnyt tuon leffan, mutta joko se jäi kesken tai oli muuten EVVK, mutta en muista siitä oikeastaan mitään. Eniten minua koko jutussa ärsyttää se, että YA on nostettu korokkeelle muiden kirjojen yläpuolelle ja nyt oletetaan, että aikuistenkin pitäisi lukea nuorten kirjoja, koska ne nyt vain ovat parempia kuin ns. aikuisten kirjat. Samalla siinä opetetaan nuorille, että nuorten "kuuluu" lukea vain heistä itsestään kertovia kirjoja.

Katselin tämän vuoden tilastoani. Tähditykseni heittelehtii kohtuuttomasti. Viiteen tähteen ei ole päässyt vuosittain kuin 1-4 kirjaa, tänä vuonna jo 3. Neljääkään tähteä en yleensä ole kovin helposti antanut paitsi tänä vuonna. Jotkut ovat kyllä saaneet tähtensä kevyin perustein ja toisaalta joidenkin kohdalla on käynyt tiukkaakin tiukempi tähtipihtaus. Tekisi mieli mennä rukkamaan tilannetta mutta ehkä en kuitenkaan.

Viisi tähteä ovat saaneet Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä. Tämä iski suoraan tajuntaani, en ole kotoisin Hämeenlinnasta enkä ihan yhtä vanha kuin mistä ajasta tämä kertoo mutta joku vain vei mukanaan. Toinen viiden tähden kirja on John Steinbeckin Routakuun aika. En muistanutkaan kuinka taitavasti Steinbeck kirjoittaa tiivistä tekstiä. Siinä ei ole mitään ylimääräisiä rönsyjä. Kolmas viisi tähteä saavuttanut on Tapio Koivukarin Viäläks teils se paatti o. Koivukari vaan on suosikkini. Tässä tehosteena toimi juuri ennen Koivukarin runokokoelmaa lukemani Alastalon salissa. Sitä lukiessani olin ponnistelut länsimurteiden kanssa ja sen päälle Rauman giel olikin jo varsin helppoa ja herkullista.

Saattaa hyvinkin käydä niin, että seuraavat viisi tähteä lähtevät Volter Kilven Alastalon saliin kunhan saan elokuussa luettua toisen osan. Luin ensimmäisen osan juhannuksen alla ja koska se on periaatteessa yksi teos, näkyy ko. kirja minulla nyt keskeneräisenä.

ArjaJ wrote: "seuraavat viisi tähteä lähtevät Volter Kilven Alastalon saliin kunhan saan elokuussa luettua toisen osan"

Oho, en onnittele vielä, mutta onhan se aika saavutus. Ajattelitko tilata t-paidan? :-P Minä haluaisin sen ehdottomasti, jos joskus luen tuon. Tosin onhan tuo vähän kallis, mutta... http://www.merineule.fi/product/31/ki...

Kiitos Tytti, linkistä. Olen kuullut tuosta paidasta mutta luulin että sitä voi ostaa vain Kustavista. Täytyypi harkita.
Taisin ihan hurahtaa Kilpeen. Nyt kun en anna vielä itseni lukea sitä jälkimmäistä osaa Alastalon salista (säästän lomaa varten) niin löysin kirjastosta tähän hätään kirjan Kustavin muinaisia. Se on Volter Kilven Seuran julkaisuja 8 ja sen on toimittaneet Eeva-Liisa ja Dietrich Assamann. Siinä kerrotaan mm. Kustavin vanhoista oloista, tavoista ja Kustavin suomalaistumisesta.

Viimeksi tuli luettua Isabel Allenden Zorron tarina. Pidin kovasti, neljä tähteä. Tuollainen salaperäinen sankari -meininki vaan puree.

Alkuvuoden ehkä mieleenpainuvin lukukokemus on ollut Johanna Sinisalon Auringon ydin. Ei ole ainoa viisi tähteä saanut eikä ehkä edes se, josta pidin eniten, mutta mieleenpainuvin... kyllä. Ihan hillitöntä dystopiaa ja kärjistystä, ja rakenne hauskan erilainen lukea.

Talvi ja kevät oli nihkeää lukuaikaa kaikkinensa enkä ole niitä kirjoja tänne edes laittanut (rekisteröidyin ihan äsken) vaan aloin listata vasta kun meno kesällä piristyi. Kevään nihkeimpänä lukukokemuksena muistuu kuitenkin mieleen Carlo Collodin Pinocchio. Periaatteessa kirjassa ei ollut pahemmin vikaa ja kuvat olivat ihan veikeitä, joten johtuu ehkä siitä, etten ollut lukenut englanniksi vähään aikaan mitään romaania ja siitä, että kirja oli laukkulukemisena ja eteni aina ihan lyhyt pätkä kerrallaan unohtuen välillä pitkäksi aikaa. Sillä meiningillä tuntuikin, ettei se lopu ikinä.


Alastalon lukeminen on ollut täällä suunnitelmissa pitkään, mutta ei ole vielä tuntunut olevan oikea aika aloittaa projektia. Kiva kuulla, että joku on siitä tykännyt - ehkä minäkin vielä joskus pääsen sinne asti.

Jatketaan tällä samalla ketjulla, vaihdoin vain otsikkoa. Mitkä siis ovat olleet tämän vuoden parhaimmat ja huonoimmat kirjat, mikä yllätti, minkä kirjan luitte viimeinkin...

159 kirjaa tähän mennessä vuotta, joista:
49 runokirjaa
8 viiden tähden kirjaa
50 neljän tähden kirjaa
9 yhden tähden kirjaa


Arvioin Goodreadsin skaalalla eli täydet tähdet on loistava josta ei lähes sanaakaan vaihtaisi, ja neljä tähteäkin on todella hyvä. Yhden tähden teokset ovat minulle sellaisia, joita en suosittelisi kenellekään, sellaisia, joiden aiheita on mielestäni lähestytty niin paljon paremmin muualla ettei olisi syytä tuhlata niihin sivuihin aikaa.

Kauhein oli Kamalan ihana päivä. Lasten mindfulness, joka oli vain niin pielessä joka tavalla yrittäessään tuputtaa curling-vanhemmuutta ja NLP-kikkoja tietoisuustaidoilla markkinoiden. Tämä kirja tuskin koskaan nollaantuu muististani ja ansaitsisi siitä hyvästä miinustähtiä.

Vuoden parasta antia minulle olivat runokokoelmat Kengitetyn eläimen jäljet, Lumiputous sekä rujompi Carverin Rivi riviltä, lyönti lyönniltä: valikoima runoja.

Tänä vuonna pysyttelin myös paremmin uusien julkaisujen perässä, ja suosikikseni nousi Rauanjoen romaani Jonain keväänä herään

Pitkään oli ollut mielessä lukea Edelleen Alice. Onnekseni en ollut nähnyt elokuvaversiota ensin, koska kirja oli loistava. Katsoin pian perään Julianne Mooren tähdittämän elokuvan ja se oli suuri pettymys. Kirja piirsi esiin paljon paremmin ihmisten väliset suhteet. Etenkin perheen aikuiset lapset jäivät elokuvassa elottomiksi. Loppu oli filmissä mielestäni erityisen kömpelö.

Vuoden teemana jatkui edellisiltä vuosilta Aasia ja erityisesti Japani oli keskiössä. Haastoin itseni myös lukemaan enemmän kotimaista ja ylitin alkuperäisen tavoitteeni (60) reilusti ja nyt ylitetään 100. Ryhmän vaikutusta suurin osin, kiitos siitä!

Vuoden kuluessa löysin uudelleen myös nuoruuden suosikkini Leena Krohnin.

Helmet-haastetta keräilin sen mukaisesti kuin lista sattui täyttymään lukemisistani, ja 30-40 kohtaa tuli ihan luontevasti vinkkejä vilkuilematta. Mutta marras-joulukuussa tuli luettua enemmänkin oman mukavuusalueen ulkopuolelta ihan suorittamismielessä - ja vielä on loppurutistus edessä...

Aikaa on vielä lukea muutamakin kirja ja useampi sarjakuva, laitan silti jo omaa listaani. Olen lukenut lähemmäs 250 kirjaa, joista vajaa 100 oli sarjakuvia. Pahoittelut jo nyt jaarittelusta.

Vuoden parhaimmistoa. Romaanit, novellit, lyhytromaanit, esseet:

10. Jan Kjaerstad: Viettelijä Todellinen yllättäjä, norjalaisen postmodernin kirjallisuuden huipputeos on satiirinen piikki mediaelämää, yleisön ja julkisuuden suhdetta ja norjalaista luokkayhteiskuntaa kohtaan. Hävyttömän vetävästi kirjoitettu, dekkarimainen tapaus.

9. Karl Ove Knausgård: Taisteluni - Kuudes kirja Lisää norjalaista eli kenties tunnetuimman nykyhetken pohjoismaalaisen kirjailijan sarjan vetävä, esseistinen ja koko sarjan luonteen täysin ylösalaisin kääntävä päätösteos on kertomus Hitleristä, fanaattisuudesta, runoudesta ja Knausgårdin oman yksityisyyden murtumisesta suosion kynnyksellä.

8. E. M. Cioran: Katkeruuden syllogismeja Cioranin reaaliseen suoraan tuijottavat aforismit ja lyhyet pohdinnat ovat antiaforistisuuden ytimessä. Ei valmiiksi ajateltuja, sisällöttömän ympäripyöreitä ajatuksia vaan haastavia täräytyksiä yön pimeimmiltä tunneilta.

7. James Ellroy: Muistoja pimeästä Roberto Bolañon 2666:n yhtenä esikuvana toiminut dekkaristin omaelämäkerta käsittelee hänen äitinsä kuolemaa tuntemattoman murhaajan käsissä ja sen henkisiä vaikutuksia pikkupoikaan, josta tulee sekakäyttäjä, murtovaras ja tirkistelijä. Raju, hyvällä tavalla puuduttava, usein kiinnostava, yksityiskohtainen, toiveikas ja paljastava.

6. Herman Melville: Billy Budd, matruusi Melville on mestari ja ihmiselämän ja moraalin suhteellisuutta pyörittelevä Bill Budd hänen hienoin saavutuksensa Moby Dickin jälkeen.

5. Chinua Achebe: Kaikki hajoaa (samalla se kirja joka on pitänyt lukea jo kauan) Nigerialaisen kirjailijan teos kolonialismin ja heimoajattelun törmäyksestä on monitahoinen eikä lainkaan helposti avattava tai muutamaan teesiin tyhjenevä kuvaus kokonaisen yhteiskuntajärjestelmän ja elämäntavan romahduksesta.

4. Juan Rulfo: Tasanko liekeissä / Pedro Páramo Meksikolaisen kulttikirjailijan koko tuotannon sisältävä julkaisu herätteli taasen rakkauttani Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta kohtaan. Tasanko liekeissä on kokoelma lyhyitä ja nasevia kertomuksia, Pedro Páramo taas ajasta ja paikasta toiseen liukuva surrealistinen romaani, jonka kaltaista en muista lukeneeni hetkeen, jos koskaan: rikas, elävä ja lihallinen teos, joka ei vajoa kokeilevuudestaan huolimatta teeskenteleväisyyteen.

3. Louis-Ferdinand Céline: Kuolema luotolla Célinen mestariteos, pidin tästä enemmän kuin Niin kauas kuin yötä riittää -teoksesta. Kuolema luotolla on yhtenäisempi ja ihmiskuvassaan keskitetympi ja siksi vielä ankarampi kuin edeltäjänsä. Tämän suomennos on myös parempi.

2. Arno Geiger: Vanha kuningas turvapaikassaan Isäni kuoli tämän vuoden alussa sairauteen, joka heikensi lopussa vahvasti hänen kognitiivisia ja motorisia kykyjään, ja siksi kertomus omaishoitajana toimivan kirjailijan alzheimerin tautia sairastavasta omasta isästä osui todella herkkään paikkaan. Kirja on kauniisti ja konstailemattomasti kirjoitettu, ei sairauden mystifiointia eikä makeilua.

1. Thomas Bernhardin koko suomeksi julkaistu tuotanto. En tiedä tarvitseeko tähän sen kummempaa lisätä. Bernhard on täynnä ankaruutta, jollaista en muista kohdanneeni paljon missään viimeisen 50 vuoden aikana kirjoitetussa eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Célinen hengenheimolainen teknisesti, vaikka Bernhard olisi varmasti halveksinut edeltäjäänsä koko sydämestään.

Runot:

3. (jaettu sija) Panu Tuomi: Vaaleanpunainen ilmestyskirja / Teemu Manninen: Futurama Kaksi kovaa suomalaista runokirjaa: pitkä runoelma aikojemme lopusta ja laaja kokoelma tulevaisuuden mahdollisuuksista.

2. Anna Ahmatova: Olen äänenne – kootut runot 1904–1966 Ehkä merkittävin suomalainen viime vuosina tehty runokäännöskokoelma sisältää kaikki Ahmatovan koskaan julkaisemat olennaiset runot. Lähes tuhatsivuinen järkäle pitää sisällään myös pitkän runoilijan elämää kuvaavan esseen ja valtavan määrän valokuvia.

1. Gunnar Björling: Auringonvihreä Poesian kenties kirkkain kruununjalokivi, joka sai ansaitusti vuonna 2015 Tanssivan karhun runouden kääntämispalkinnon. 30-luvulla uransa luoneen suomenruotsalaisen modernistin kaunein runosaavutus vihdoin suomeksi. Valtaisaa, tunteellista, kokeellista ja innostavaa runoutta.

Bonus: Laululyriikkaa. Bob Dylanin Nobel-voiton myötä ehkä viimeisinkin jäärä alkaa ymmärtää että kaikki kirjoitettu sana kahvipakettien takakansiteksteistä eeppisiin runoelmiin todella on kirjallisuutta. Mainostetaan nyt tässä kohtaa suomalaista uutta sanoittamista. Litku Klemetin & Tuntemattoman numeron Horror '15 on täynnään sydämeen käyvää ja nokkelaa sanailua, joka tuntuu todelta ja tarpeeksi ironiattomalta ollakseen kiinnostavaa uutta suomalaista sanoittamistaidetta.

Sarjikset:

3. Alejandro Jodorowsky & Moebius: The Incal Alejandro Jodorowsky kirjoittaa, Moebius kuvittaa. Kaunis, mystinen ja kieroutuneella tavalla hauska. Holy Mountain -elokuvan faneille ehdoton suositus.

2. Fletcher Hanks: You Shall Die by Your Own Evil Creation! Asuintoverini kirjahyllystä poimittu kokoelma ammoin unhoon painuneen sarjakuvataiteilijan höyryisiä näkyjä. Fletcher Hanks oli supersankarisarjakuvien uranuurtaja. Hänen piirtäjänlahjansa ovat lähes olemattomat ja juonikuviot noudattavat tajunnanvirtamaista logiikkaa, mutta juuri se hänen teoksissaan vetoaakin. Tämä kokoelma on hänen tuotantonsa kokoavista kovakantisista kirjoista toinen. Toivon saavani jostain ensimmäisen osan käsiini.

1. Hitoshi Ashinano: ヨコハマ買い出し紀行 1 (eli Yokohama Kaidashi Kikô) Yksi parhaista koskaan lukemistani mangasarjakuvista käsittelee rauhallisesti ja lempeästi ihmiskunnan tuhoa ja yksinäisyyden tunteita kuoleman edessä kahvilaa pitävän ja skootterilla pitkin maaseutua putputtelevan robottitytön silmien kautta.

Top 5 hudit, genrerajoista piittaamatta:

5. Marguerite Duras: Agatha Runollista eteerisyyttä symbolismibymbolismillaan tavoitteleva näytelmä on mielikuvitukseton, jähmeä ja pinnallinen jööti. "Raju" insestiaihekaan ei tuonut teokseen mitään särmää, Ingmar Bergman olisi kirjoitellut tällaisia harjoitustöikseen. Pyörittelin silmiä tätä lukiessa sellaista tahtia, että luulin niiden irtoavan päästä ja sinkoutuvan ympäri huonetta.

4. Jean dufaux & Enrico Marini: Raatelijat Sarjakuva. Sitä luulisi, että modernia vampyyritarinaa kirjoittava ihminen osaisi välttää genren sudenkuopat mutta kun ei niin ei. Vampyyrit ovat tietysti nahkaan pukeutuvia martial arts -keikistelijöitä, vampyyrimytologiaa taivutellaan taas mielin määrin kirjoittajan omien (tylsien) preferenssien mukaan ja mukana on aimo annos tarpeetonta pornoilua. Jopa piirrosjälki on siloitellussa yleisilmeessään niin tylsä, että se on jo ruma. Taiteelliselta arvoltaan koen Raatelijoiden olevan kaikkein surkeinta kuonaa, jota olen tänä vuonna lukenut, mutta koska en odottanut teokselta mitään, se saa tyytyä sijaan neljä. Se siis epäonnistuu huonoudessakin.

3. Paavo Haavikko: Kootut runot 60-luvulta eteenpäin Haavikon runoista tulee tärkeileviä, ylikorostetun itsetietoisia ja todella kuivia lukea. Kokoelma on kauniin näköinen kirjahyllyssä mutta sisällön puolesta iso pettymys.

2. Jack Kerouac: Matkalla - Alkuperäinen versio Luin lukioikäisenä jonkin matkaa tämän kirjan editoitua ja yleisesti ottaen paremmin tunnettua versiota. Silloin fiilikseksi jäi epämääräinen vastenmielisyys eikä tunne väistynyt nytkään. Matkalla on henkisesti keskenkasvuisen ja imagonsa vuoksi slummailevan ihmisen kirjoittama pinkka itsemytologisointia. Tekniikaltaan Matkalla on kiinnostava, paikoin jopa hienosti kirjoitettu, mutta se ei pelasta sitä sen omalta ideologiselta tyhjyydeltä. Teoksen lukeminen on kirjallinen vastine sille, että kuuntelee taidelukiolaisten punaviinipöhnäistä jaarittelua 10 tuntia, etkoista laskuihin.

1. Tapio Tamminen: Pahan viehätys – natsismin ja terrorin lähteillä Kirja tiivistää huonon humanistisen tieteenteon pahimmat puolet yhteen kasaan. Lähteet ovat vähän sieltä sun täältä ja aasi ei oikein uskalla ylittää kaikkia siltoja. Valtava aihe käsitellään todella pinnallisesti. Epätasaisesti kasatut luvut pomppivat natsismista muslimiterrorismiin, mediaympäristöön ja arjalaisuuteen muodostaen sillisalaatin, joissa tietyt osat ovat selvästi aliedustettuina toisiinsa nähden. Kirjailija myös olettaa asioita, joiden kohdalla ei tarvitsisi olettaa mitään, koska "pahuudesta" löytyisi myös biologista, psykologista ja sosiologista tutkimusta vaikka millä mitalla. Kiinnostava aihe on sössitty täysin. Tämän perusteella en ole tarttumassa tekijän vuonna 2015 Tieto-Finlandian voittaneeseen Kansankodin pimeämpään puoleen, joka kuulemani mukaan kärsii samoista taudeista.

LOPUKSI: kirja joka on niin huono että se oli jo hyvä: Vampirella kirjasto 1 Egmontin kulttuuriteko on saattaa ensimmäiset Vampirella-sarjakuvan numerot yksien kansien väliin. Tämä kauhuantologiasarja kuuluisi periaatteessa vuoden huonoimpien teosten ykkössijalle, mutta sen pelastavat kaksi seikkaa. Ensinnäkin, teos on todella kauniin näköisesti tehty kovia kansia ja tarkkaa painojälkeä myöten. Toinen syy on se, että sisällöltään Vampirellan lyhyet kauhusarjikset ovat niin röyhkeän loukkaavia, huonosti piirrettyjä sekä vuorotellen kliseisiä ja juonenkäänteiltään käsittämättömiä sekoiluja, että niistä tulee oudolla tavalla hyvä mieli.

Tosiaan tätä vuotta on vielä hieman jäljellä mutta minulla on kolme kirjaa kesken ja toivon että ehtisin ainakin pari niistä vielä lukea loppuun. Taitaa olla kirjasaldo jotain 135 luokkaa, joista osa on sarjakuvia.
Onnistuin tänä vuonna valitsemaan kirjani paremmin kuin viime vuonna tai sitten olin helläkätisempi arvioinneissani sillä merkkasin vain yhden 1-tähden kirjan, viime vuonna niitä oli useita.
Seitsemän kirjaa sai 5 tähteä ja sinne tuskin nousee mikään kesken olevista.
2 tähteä sai 21 kirjaa, 3 tähteä 43 kirjaa ja 4 tähteä 49 kirjaa.

Suurimmaksi yllättäjäksi nousi Forsytein taru (1-2) jolle annoin 5 tähteä.
Marsin aikakirjat yllätti myös, koska taitaa olla ainoa scifi-kirja josta pidän ja lisäksi harvoja novellikokoelmia josta pidän (4 tähteä).
Kotimaisista hyviä olivat Eeva Joenpellon Lohja-sarja, Pirkko Saision Elämänmeno sekä Hilja Valtosen teokset (siellä 4 tähden hujakoilla).
Viiteen tähteen pääsi kotimainen Helena Wariksen fantasia-sarja, joka alkaa kirjalla Uniin piirretty polku.
Sarjakuvista Saga oli edelleen vahva.

Minulla oli haasteena lukea vuoden aikana kaikki muumi-kirjat järjestyksessä. Se onnistui ja pidin kaikista ja joukosta erottui myös muutama erittäin mieluinen, kuten Taikatalvi.

Pettymyksiäkin mahtui joukkoon, yhtenä isona Hunchback of Notre Dame. Hugon Kurjat on yksi lempikirjoistani, joten odotin tältä paljon. Sen sijaan huomasin olevani lähinnä tylsistynyt.

Breakfast at Tiffany´s oli toinen pettymys. En oikein ymmärrä sen suosiota.

Ja pahoin pelkään että jonkinmoinen pettymys on tulossa Vihan hedelmistä. Steinbeck ei ole ikinä pettänyt mutta nyt kyllä kahlaan sellaisessa suossa että sieltä ei kyllä taida jaksaa kivuta kovin korkealle.

Samoin kesken on hehkutettu Stoner...ja ehkä liian kovat oli odotukset, mutta katsotaan nyt vielä.

Innolla kohti ensi vuotta!

Katsoin aiemmin tässä ketjussa listaamiani alkuvuoden nautinnollisia kirjoja ja totesin, että loppuvuosi sujui hieman heikommissa merkeissä: vain yksi viiden tähden kirja, eikä noita nelosiakaan kovin montaa ollut. Johtuu varmaan paljolti siitä, että osallistun aika moniin lukuhaasteisiin, joiden vuoksi tulee luettua aikamoista roskaa vaikka vain sen takia, että kirjan kannessa on jokin tietty kuva.
Tässä kuitenkin joitakin satunnaisessa järjestyksessä:

The Heavens Rise
Loppu ehkä vähän turhan epäuskottava, mutta kokonaisuutena mielenkiintoinen kauhujuttu. Pidin New Orleansin kuvailusta.

Haudattu uhka
Risto Isomäki on yksi suosikkejani suomalaisista kirjailijoista, alkaa kyllä tässä muistuttaa Ilkka Remestä, mutta vetävä tarina silti.

Mother of Eden
Sarjan toinen osa ei ollut yhtä mielenkiintoinen kuin ensimmäinen (Dark Eden), mutta planeetan flora ja fauna sekä yhteiskunnalliset olot oli "suunniteltu" ja kuvattu todella hyvin. Täytyykin muistaa pyytää kirjastoa tilaamaan myös kolmas osa, joka ilmestyi tänä syksynä.

Night Broken
Kokonaisuutena Mercy Thompson -sarja on hieman epätasainen, tämä oli mielestäni paremmasta päästä.

The City of Mirrors
Sarjan päätösosa oli aluksi kova pettymys, mutta parani loppua kohti; ei silti yllä varsinkaan ensimmäisen osan tasolle. Kelpo sarja silti.

Driving Over Lemons: An Optimist in Andalucía
Näitä Peter Mayle -tyylisiä "aloitan uuden elämän Ranskassa/Italiassa/Espanjassa ostamalla sieltä vanhan talorötiskön remontoitavaksi" -tarinoita riittää, tämä oli kuitenkin letkeää luettavaa.

Bird Box
Oikeastaan ainoa syy, miksi en antanut tällä viittä tähteä, oli se, että kirjassa liikuttiin kahdessa eri ajassa, mistä en koskaan oikein pidä.

The Troop
Oikein hyvä kauhutarina. En suosittele lukemaan, jos istut yksiksesi kesämökissä saaressa.

Pimeyden pyörä
Ainoa viiden tähden kirjani loppuvuoden aikana. Olen pitänyt kaikista lukemistani Pendergast-sarjan teoksista, tämä taisi olla ensimmäinen, jolle annoin viitosen. Onneksi on vielä monta lukematta.

Nyt loppuvuodesta lukeminen eteni jostain syystä huomattavasti hitaammin, mutta muutama hieno ylläri mahtui mukaan.

Koiranpää, joka tarttui kirjastosta mukaan melkein summamutikassa, ja yllätti todella iloisesti tragikoomisuudellaan. Hiukan samaa absurdia menoa kuin toisen tanskalaisen Peter Hoegin kirjoissa, joista olen tykännyt kovin.

Hurrikaani, jonka valitsin Helmet-haasteeseen kirjasammosta päivän täky -listalta.

Kotiinpalaajat, joka oli odotellut kotihyllyssä viime joulusta asti, jolloin ostin sen kirjalahjakortilla. Värikäs tarina itselle ihan vieraasta kulttuurista ja muukalaisuudesta.

Onnellisuudesta, syksyn työhaasteiden keskellä tämä esseekokoelma herätti paljon ajatuksia siitä mikä oikeasti on tärkeää, vaikka vähän namedropping häiritsikin.

Tästä vuodesta jäi kirjojen puolesta aika hyvä mieli, jostain syystä luen yleensä aika huonoja kirjoja niin 3,1 tälle vuodelle ei ollu niin paha kuin vuosi luulla.

Paras kirja oli Metsän salainen elämä joka on suomalainen luontokirja metsän pikkuisista önniäisistä mutta erityisesti ihastutti miten innokkaasti tieteilijät fiilisteliaiheistaan, jokainen oli kirjoittanut omat artikkelinsa ja kuvat tuki hienosti aihetta. Välillä luontokirjat pomppii aiheesta toiseen tai saa tutkimuksen näyttämään helpolta ettei ymmärrä kuinka hankalaa elämän ymmärtäminen oikeastaan on. (Ja sitten jokainen jolle oon tätä kirjaa hehkuttanu, nyrpistää nenää limasienille ja sääskille.)

Toinen vitonen meni Herkuleen urotöille. Oon kahlannu Agathan tuotantoa pari viime vuotta ja tämä taisi olla eka kerta jolloin oikeesti ymmärsin Poirotia. Tästä tuli aika hyvä fiilis.

Muuten nuo onnistumiset tuli lähinnä faktan puolelta: Kuudes sukupuutto, Kuolemantanssi, Kasvien salainen elämä, Packing for Mars, The Cloudspotter's Guide , ja Tiaisten salainen elämä. Koko salainen elämä otsikossa sai tänä vuonna uuden merkityksen. Tosin kyllä M train, Melkein Geisha ja Yksin kolahtivat myös.

Fiktion puolelta ihania olivat Villa Triste ja Sivullinen. Sarjakuvista kolahti erityisesti Papergirls.

Kaamein kirja oli Seveneves jota tahkosin melkein koko vuoden (odotin että ne kaikki kehut ois tullut todeksi). Kirjassa seurattiin maailmanloppua ja miten ihmiskunta yritti siitä selvitä ja jokaikinen kerta kirjailija onnistui poimimaan aiheeseen näkökulman tai ihmisen jonka elämä ei kiinnostanut tippaakaan. Jälkiosan luettuani ymmärsin osan ratkaisuista mutta silti. Tää oli Kindlellä insomnia kirjana ja täytyy sanoa että välillä rupes nukuttamaan ihan vaan kun ajatteli että pitäisi lukea tää. En kyllä suosittele kenellekkään vaikka ois mikä Obaman valinta.

Minulla oli tavoitteena lukea tänä vuonna 100 kirjaa. Tavoite täyttyi osin siksi, että panostin Helmet-haasteeseen, ja se motivoi löytämään uutta luettavaa. En olisi uskonut viime vuoden alussa kykeneväni tällaiseen tahtiin.

Tämän vuoden parhaat lukukokemukseni olivat:

- Ira Vihreälehto: Tuntematon sotavanki: Tarina venäläisen isoisäni etsinnästä - monitasoinen, ajatuksia herättävä, kauniisti kirjoitettu ja itseäni koskettanut kirja. Se sai miettimään, mitä menneiden sukupolvien valinnat mahdollisesti kertautuvat nykyihmisten elämässä

- Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja - länsisuomalaisen herätyskristillisyyden kuvausta yhtä aikaa analyyttisellä, viiltävällä ja humoristisella tavalla. Kotiseutukuvausta kirjallisuudessa

- Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein - Ulitskaja yhdistää kiinnostavalla tavalla faktaa ja fiktiota. Tämän kirjan lukemisesta saan kiittää Jani Saxellia, jonka Ulitskaja-aiheisen luennon kuuntelin syksyllä

Vuoden flopit olivat:

- Anna Ala-Soiroá: S.E.K.S.I.Ä - Kuuma aalto - hei nyt ihan oikeesti, joko en ole kohderyhmää tai nimimerkki Ala-Soiroá alitti kaikki rimat

- Patrik Berghäll: Kuoleman porteilla – Ilmavoimien kaukopartio-osasto Hartikainen 1942 - en joko taaskaan ollut kohderyhmää eli tässä tapauksessa keski-ikäinen tai vanhempi patrioottinen mies, tai sitten Berghäll ei hallinnut faktan eikä fiktion kirjoittamista niin, että kirjaa olisi jaksanut lukea haukottelematta

- Sara Harris: The Peacock Princess: The True-Life Story of an American Woman and Her Daughters, Trapped Among Decadent Iranian Aristocracy in Royal and Revolutionary Iran - vähän niin kuin Betty Mahmoudin Lastani ette saa mutta vielä sitäkin huonompi, lähinnä ennakkoluuloja esitellyt teos

Ronja wrote: "Patrik Berghäll: Kuoleman porteilla – Ilmavoimien kaukopartio-osasto Hartikainen 1942 - en joko taaskaan ollut kohderyhmää eli tässä tapauksessa keski-ikäinen tai vanhempi patrioottinen mies, tai sitten Berghäll ei hallinnut faktan eikä fiktion kirjoittamista niin, että kirjaa olisi jaksanut lukea haukottelematta"

Hmm... ei olisi kyllä ensimmäinen kerta, kun minua on luultu mieheksi, yleensä tosin varmaan nuoremmaksi. En kyllä ole lukenut häneltä mitään, joten vielä kai on toivoa. Hänen toinen kirjansa tosin kiinnostaa enemmän, sillä isosetäni oli samassa porukassa sodan aikaan, eivät kylläkään kai yhdelläkään samalla reissulla. Yleensähän näissä tarinan pitäisi riittää, tosin kirjan tiedoista ei selviä, millä kielellä se on kirjoitettu, näyttää suomelta. Varsinainen kirjoittajahan on ruotsinkielinen.

Tytti wrote: "Hmm... ei olisi kyllä ensimmäinen kerta, kun minua on luultu mieheksi, yleensä tosin varmaan nuoremmaksi. En kyllä ole lukenut häneltä mitään, joten vielä kai on toivoa. Hänen toinen kirjansa tosin kiinnostaa enemmän, sillä isosetäni oli samassa porukassa sodan aikaan, eivät kylläkään kai yhdelläkään samalla reissulla. Yleensähän näissä tarinan pitäisi riittää, tosin kirjan tiedoista ei selviä, millä kielellä se on kirjoitettu, näyttää suomelta. Varsinainen kirjoittajahan on ruotsinkielinen. "

Minäkin olen lukenut aika paljon sotahistoriaa, kun otetaan huomioon että olen 1970-luvulla syntynyt nainen. Tunsin muutaman kaukopartiomiehen aikoinani. Jostain syystä tämä teos ei kiinnostanut ollenkaan Berghällin kirjoitustavan (tai ehkä käännöksen laadun) vuoksi. Ymmärrän, että teos voi kiinnostaa ihan eri tavalla, jos on esimerkiksi tuntenut jonkun juuri kuvattuun retkeen tai osastoon kuuluneen kaukopartiomiehen tms. En osaa kuvata, miksi Berghällin kirja ei tuntunut onnistuneelta, todennäköisesti kyse on nyt vain makuasioista.

Ah, tilastot ovat kivoja. Tykkään kovasti Goodreadsin "My Year in Books" -toiminnosta. Sen mukaan luin 164 kirjaa, yht. 58 146 sivua. (Laskelmasta puuttuu tietenkin uudelleenluetut kirjat, joita tänä vuonna kertyi ainakin kuusi - en pitänyt niistä kirjaa kuin vasta loppuvuodesta, joten niitä saattoi tietenkin kertyä enemmänkin.)

Näiden kirjojen tähdet menivät melko tasaisesti Gaussin käyrälle (jossain vaiheessa vuotta ne menivät TÄYSIN tasan, mutta loppuvuodesta jakelin neljää ja viittä tähteä enemmän kuin yhtä tai kahta):
9 x 5 tähteä
38 x 4 tähteä
78 x 3 tähteä
32 x 2 tähteä
7 x 1 tähti

Parasta tänä vuonna oli Diana Gabaldonin Outlander-sarja, josta luin viisi ensimmäistä osaa, joille kaikille annoin täydet tähdet. Tämänkin sarjan lukemista olin suunnitellut noin kymmenen vuotta, mutta vasta tv-sarjan myötä sain lopulta lainattua kyseisiä kirjoja kirjastosta. Ostin loppusyksystä koko sarjan vielä omaan hyllyynikin.

Useimmilta yhden tähden kirjoilta en alkujaankaan odottanut mitään sen kummempaa, mutta vuoden ehdoton pohjanoteeraus oli Kaur Kenderin Itsenäisyyspäivä, eli, Lätinää ajasta, kun Virossa ei vielä tingattu rajasta, joka oli myös Kirjasammon päivän täkynä, mikä tarkoittaa, että jonkun mielestä sillä on ilmeisesti jotain kirjallisia ansioita. Itse en tosin kykene käsittämään, minkälaisia.

Ehdin lukea varsinkin vuoden jälkipuoliskolla ilahduttavan paljon, kun sain lopultakin vuosia keskeneräisenä roikkuneen graduni palautettua alkukesästä. Lukubingon ja Helmet-haasteen ansiosta lukemiseni myös monipuolistui reippaasti (viime vuosina opiskelun ohella tuli luettua huvikseen lähinnä jotain mahdollisimman kevyttä hömppää). Tietokirjallisuutta kertyi 12 kirjaa, klassikoitakin yli 10 ja olipa joukossa pari näytelmääkin. Myös suomalaisia kirjoja kertyi kokonainen tusina, kun viime vuosina en ole lukenut niitä juuri ollenkaan.

Omassa kirjahyllyssä lukematta roikkuneita kirjoja sain luettua viisi kappaletta (kaikki loppuvuonna) - tätä positiivista suuntausta olisi sitten tarkoitus jatkaa kirjahyllyhaasteen myötä 2017.

Annamariah wrote: "Ah, tilastot ovat kivoja. Tykkään kovasti Goodreadsin "My Year in Books" -toiminnosta. Sen mukaan luin 164 kirjaa, yht. 58 146 sivua. (Laskelmasta puuttuu tietenkin uudelleenluetut kirjat, joita tä..."

Minulla vielä Outlander kokonaan aloittamatta mutta ehkä tänä vuonna. Ihanaa kun on jotain mitä odottaa!

Minä kun tykkään tilastoista, tähän samaan ketjuun voinee kirjata myös vuoden 2017 topit ja flopit sekä yleisen vuosiyhteenvedon.

Viime vuonna tein uuden henkilökohtaisen lukuennätyksen eli 204 kirjaa, yhteensä 68 745 sivua eli noin 337 sivua per kirja.

Arvioni jakautuivat seuraavasti:
8 x 5 tähteä
47 x 4 tähteä
111 x 3 tähteä
34 x 2 tähteä
4 x 1 tähti
(ka. 3,1 tähteä)
Varsinaisia arvosteluja kirjoitin 46 kappaletta.

Noista viiden tähden kirjoista vain yhden luin ensimmäistä kertaa, joten vuoden paras kirja oli Sally Thornen esikoisteos The Hating Game. Neljän tähden kirjoista suosikkejani olivat Alexandre Dumas'n Kolme muskettisoturia, Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja William Blaken Songs of Innocence and of Experience (aloin lopulta lukea runojakin). Yhden tähden kirjoista parhaiten jäi mieleen Säädyllinen murhenäytelmä. Se ei ehkä ollut lukemistani objektiivisesti tarkasteltuna huonoin, mutta se oli niin pitkä ja raskas lukea, että tuskailin sen kanssa enemmän kuin muiden yhden tähden kirjojen.

Lukemieni kirjojen joukossa oli muun muassa:
50 suomalaista kirjaa
39 kirjaa omasta hyllystäni
29 kirjaa, jotka luin uudelleen
29 klassikkoa
27 modernia klassikkoa
21 tietokirjaa
43 lasten- ja nuortenkirjaa
28 historiallista rakkausromaania
13 kirjaa, jotka edistivät maailmanympärimatkaani

Jep, tämä on ihan hyvä ketju, olisi melkein voinut tehdä uudenkin kyllä. Taidan vaihtaa otsikon ->

Ja aikamoinen määrä kirjoja ja sivuja. Muistelen jo ajatelleeni, että sun marraskuun sivumääräsi olisi ihan hyvä luku monelle koko vuotena.

Sen siitä saa, kun on töissä kaiket illat ja korvaa sosiaalisen elämän kirjoilla... ja lukupiirillä! Jos löydän uuden työpaikan tai lähden taas opiskelemaan tämän vuoden aikana, lukutahti voi kyllä taas vähän hiipua. Ei se voi enää tästä kauheasti ainakaan kiihtyä :D

Vuonna 2017 lukemistani kolme parasta kirjaa olivat

Ken Folletin Taivaan pilarit, joka oli aika huikea historiallinen tarina, jossa riitti käänteitä ja seikkailuja.

Susan Fletcherin Tummanhopeinen meri, pidän vain kertakaikkiaan hänen tyylistään kirjoittaa.

Joanne Harrisin Karamellikengät, joka jatkoi Pienen suklaapuodin tarinaa. Taianomainen tunnelma ja suklaan pystyi melkein maistamaan.

Huonointa kirjaa en osaa sanoa, koska valitsen kirjani yleensä niin, ettei ihan pohjanoteerauksia joukkoon mahdu.

Mun kolme parasta kirjaa, joille annoin 5 tähteä, vuonna 2017 olivat

Osamu Dazai: Ei enää ihminen

Thomas Bernhard: Hakkuu - Muuan mielenkuohu

Leo Tolstoi: Sota ja Rauha

Muita todella hyviä olivat:
Sirpa Kähkösen Jään ja tulen kevät, Minna Rytisalon Lempi, Minna Canthin Työmiehen vaimo, Arvid Järnefeltin Isänmaa, Hanna Haurun Jääkansi, Anne Tylerin Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa ja Yaa Gyasin Matkalla kotiin.

Nämä edellämainitut olivat "4 tähden kirjoja", joita toki oli enemmänkin vuoden aikana, mutta nuo jäivät enemmän mieleen..yllättävän moni saman tähtiarvion saanut ei enää herätä sen suurempia muistoja tai tuntemuksia näin jälkikäteen.

Lisäksi tuli luettua tietenkin iso määrä kolmen tähden kirjoja ...17 kahden tähden kirjaa ja vain yksi yhden tähden kirja. Yhteensä olen lukenut 153 kirjaa, joiden mukana on lastenkirjoja, runokokoelmia ja sarjakuvia.

^ Tavattoman hienoista kirjoista olet pitänyt vuoden parhaimpina Peony.

Lisään nyt itsekin viime vuoden tiivistelmän. Pystyin tekemään sen vasta nyt, koska Goodreadsin statistiikat eivät ole toimineet viimeisen vikon ajan ollenkaan. Ja nyt kun ne mukamas toimivat, statsit näyttävät, että olen lukenut 216 kirjaa. Oikea luku on 227. Challenge väittää, että olen lukenut 227 kirjaa, joista 50 on ollut uusintalukuja saman vuoden sisällä. Se ei myöskään pidä paikkaansa. Tämä sivusto toimii ydinalueensa osalta välillä surkeasti.

Joka tapauksessa, jos statistiikkoihin on yhtään luottaminen, luin viime vuonna 227 kirjaa, joissa oli 42 544 sivua. Todennäköisesti oikea sivumäärä on joitain satoja tai tuhansia isompi, mutta leikitään näin. Korjaan luvun myöhemmin. Uusintalukuja oli 4, jokaisen olin lukenut edellisen kerran vuosia, vuosia sitten.

Sivumääräksi kirjaa kohti tulisi tämän perusteella alaspäin pyöristettynä 187. Tämä johtuu siitä, että luin jonkin verran sarjakuvia ja varsin paljon runoutta. Proosa jäi vähemmälle. Eniten harmitti vähäinen tietokirjallisuuden määrä, mutta aion korjata seikan tämän vuoden aikana.

Pisin lukemani kirja oli Stephen Kingin Se, joka sai uuden painoksen elokuvan myötä. Suomennos on pokkarimuodossa 1 136 sivua pitkä. Pisimmäksi viime vuosina lukemakseni kirjaksi se ei pääse, erityisesti koska sen fontti ja painatusjälki ovat armollisia. Olen lukenut Kingin fiktiota viimeksi ollessani 15, enkä koskaan juuri tätä. Kirjaa on moitittu kaoottisuudesta, mutta rönsyt ovat sen paras puoli. Yritin lukea myös Kuvun alla -opusta, mutta kyllästyin ennen puoliväliä ja jätin kesken: siivompi ja tylsempi.

Lyhyin lukemani oli luultavasti Poesian julkaisema runovihko Hiekkapäiväkirja, joka on kuitenkin jokaisen 24 sivunsa arvoinen.

Parhaimmat vuoden lukukokemukseni olivat:

1. György Faludy: Iloiset päiväni helvetissä
2. Fernando Pessoa: Levottomuuden kirja
3. Paul Cronin & Werner Herzog: Herzog on Herzog (jo toinen uusintaluku)
4. Naoki Urasawa: Naoki Urasawa's 20th Century Boys, Volume 01: Friends (koko sarja)
5. Hans Magnus Enzensberger: Mausoleumi
6. Boris Pasternak: Sisareni, elämä
7. Harry Salmenniemi: Texas, sakset
8. Leevi Lehto: Ampauksia ympäripyörivästä raketista
9. Édouard Levé: Suicide
10. Henriikka Tavi: Sanakirja

Eli 5 runokirjaa, 3 avainproosaa jotka kulkevat elämäkerran ja fiktion välissä, 1 sarjakuva, 1 haastattelukirja. Iloiset päiväni helvetissä sai ykköspaikan siksi, että otin sen lainaan sokkona kirjastossa ja yllätyin sen kauniista kielestä ja hallitusta kieliasusta. Ostin sen vastikään hyllyyni ja palaan selailemaan sitä varmasti vielä tulevaisuudessa. Samoin on laita Pessoan mestariteoksen, jonka sain vihdoin luettua. Vielä 20-vuotiaana se oli ylivoimainen tehtävä, melkein 10 vuotta ja yhtä parempaa painosta myöhemmin proosan saa vain antaa viedä.

Lehto, Tavi ja Salmenniemi ovat kaikki näyttäneet, mitä suomen kielellä voi kirjallisuudessa tehdä ja olen iloinen luettuani heiltä heidän parhaimmistoonsa kuuluvat runoteokset. Ulkomaisista runoilijoista Pasternak on mestari, johon olisi pitänyt tutustua jo kauan sitten. Kirjan suomennos on esimerkillisen hallittu. Enzensberger ei sanonut mitään ennen kuin lainasin Mausoleumin, mutta olen tavattoman iloinen siitä, että näinkin vähän tunnetun runoilijan olennaisimpia töitä on suomennettu.

Elokuvaohjaaja Herzogin urasta tehty kirja on loputtomasti uudelleen luettava, kaunista proosaa. Suicide taas on eksistentialistinen romaani, jonka tehtävä on tuhota kaikki eksistentialistiset romaanit: kylmä mutta kiehtova. Lopuksi 20th Century Boys taitaa olla Naoki Urasawan paras manga, ehkä jopa parempi kuin Monster.

Erikoismaininnat ansaitsevat ja erittäin lähelle pääsevät myös HHhH: Heydrichin salamurhan jäljillä, Kvartetti, Jatkosota-extra ja Lomonosovin moottori.

Myös mulla GoodReadsin statistiikat vuoden 2017 aikana luetuista kirjoista ovat melkoisen pielessä. Tilastojen mukaan luin 23 kirjaa, oma arvioni on jossain 50 tienoilla. Läheskään kaikki GR:ään lisäämäni kirjat eivät ole saaneet "date read"-kenttään mitään merkintää, vain "date added"-kentän, ja GR käyttää tilastojen keräämiseen tuota "date read"-tietoa. Syynä on kai että jaksan päivittää profiilin "currently reading"-osiota vain joskus, ts merkitsen kirjan vasta sen jälkeen kuin olen jo lukenut sen kiertämättä "luen nyt"-hyllyn kautta... Osa alkuvuodesta lukemistani kirjoista luonnollisesti puuttuu myös siksi että luin GR-tilin vasta huhtikuussa.

Tästä viisastuneena taidan varmuuden vuoksi merkitä kaikki tänä vuonna lukemani kirjat käsin hyllyyn "read-in-2018".

Mutta tämä tilastoista. Tutkimalla GR-merkintöjäni huomaan että erikoisen paljon tähtien määrällä mitattuna pidin sellaisista kirjoista ja sarjakuvista kuin:

- Kokoelman David Foster Wallacen esseitä Hauskaa, mutta ei koskaan enää – Esseitä ja argumentteja
- J. P. Ahosen heavy metal-mytologinen sarjakuva Perkeros
- Trondheimin ja Keramidaksen Disney-hulluttelu Mikin hulluimmat seikkailut
- Alex Alicen Wagner-henkisen sarjakuvan osat 1 Siegfried ja 2 Valkyyria
- Robert Louis Stevensonin klassikko Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde
- ja Jason Lutesin sotienväliseen Berliinin sijoittuva historiallinen sarjakuva Berlin, Vol. 1: City of Stones

Hieman yllättäen (myös itselleni) nämä korkeat tähtiarviot ei mene lähellekään yksi-yhteen niiden kirjojen kanssa joiden lukukokemusta näin jälkikäteen arvioisin merkittäväksi tai muuten tärkeäksi tai mieleenpainuvaksi... Samaan aikaan en kuitenkaan ole aina pitänyt tuollaisista kirjoista sellaisella vaistomaisen reaktion tasolla jonka perusteella olen lätkäissyt tähtiä. Tähän kategoriaan lasken mm.

- Huxleyn Uljas uusi maailma
- Dickensin David Copperfield ja Suuria odotuksia ja
- Shelleyn kauhu/proto-scifi-klassikon Frankenstein

Mäkään en päässyt moneen päivään katsomaan tilastojani ollenkaan; tuli vain viesti, että sivu vastaa liian hitaasti. Toimiessaan tilastot kyllä näkyvät mulla oikein, mutta mä käynkin täällä joka päivä ja merkkaan kaikki kirjat ensin "currently reading" -tilaan (pari kertaa lukupäivämäärä ei silti rekisteröitynyt, mutta olen huomannut sen melkein saman tien ja korjannut). Jos kirjan merkkaa luetuksi ilman sitä, "date read" pitää lisätä manuaalisesti tai kirja ei näy vuositilastoissa. Lukupäivän (tai vaikka pelkän vuoden) voi onneksi merkata takautuvastikin. Mä oon pitänyt enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti lukupäiväkurjaa vuodesta 2003, joten olen voinut päivittää tänne oikeat lukupäivämäärät melkein 15 vuoden ajalta. Sitä aikaisemmin lukemiini kirjoihin olen heittänyt vähän summittaisempia päiväyksiä, lähinnä siksi, että joskus ala-asteikäisenä lukemani kirjat erottuisivat paremmim isompana lukemistani.

Varsinkin nuo Mikon kirjat kuulostavat niin "hienoilta", että haluaisin sanoa jotain, mutta en osaa... :D Erityismaininnan saaneista sentään olen jo kuullut. Mutta tosiaan on mielenkiintoista kuulla ei-niin-tunnetuistakin kirjoista, vaikka runous ei koskaan ole ollut juttuni.

Minulla on muistikuva, että olisin lukenut Jekyllin ja Hyden lapsena, mutta en olisi pitänyt. Olen tässä miettinyt, että pitäisi ottaa uusiksi ja kirjankin olen jo lainannut, kun kerrankin asian kirjastossa muistin. Voisin ymmärtää sitä nyt paremmin ja yllättävän ohutkin se oli. Muistan myös lapsuudesta sen, että Sherlock Holmes, Viiltäjä-Jack ja Jekyll ja Hyde olisivat menneet kaikki hienosti muistissa sekaisin. Tiesin kyllä, mitkä niistä olivat totta ja mitkä ei, ainakin hetken mietittyäni, mutta yksityiskohtia saatoin lainata toisista. Tätä ei varmaan auttanut se, että katsoin silloin sarjan Viiltäjä-Jackista, jossa yksi epäillyistä oli näyttelijä, joka juuri esitti Jekylliä ja Hydea, ja joku häntä epäili oikeastikin sen "muodonmuutoksen" takia, ja tietenkin Viiltäjä-Jack liikkui Lontoossa melkein täysin samaan aikaan kuin Sherlock. (Luin ehkä kirjan tuon sarjan jälkeen.)
https://en.wikipedia.org/wiki/Richard...

Mun parhaat kirjat viime vuodelta olivat:

The Wrong Way to Save Your Life: Essays eka äänikirja joka kolahti jotenkin tosi kovaa. En yleensä pidä elämänkerroista kun tuntuu että ne on yhtä selviytymistarinaa ja lopussa on palkinto mutta tää oli ihan normaalin ihmisen tarina, mutta joka kirjoittana osasi kirjoittaa niin että se tuntui.. maagiselta. Kuuntelin tän kaksi kertaa, ekaa kertaa kesän kuumalla ja toisen kerran masentavan pimeänä syksynä ja kummallakin kerralla toimi todella hyvin. Luin sitten Stielstran muutkin teokset ja samoja elämänkerrallisia teemoja hän on käsitellyt aiemminkin mutta ehkä se että hän on kirjoittanut nimen omaan ääneen luettaviksi (luki niitä jossain baarissa tai jossain) ne toimi niin hyvin kuunneltuina.

Vacation Guide to the Solar System: Science for the Savvy Space Traveler! on tietokirja meidän lähiplaneetoista ja koska kaikki avaruudesta kertova on musta kiehtovaa tartuin tähänkin. Tässä parasta oli että tietokirjassa keskityttiin kuvaamaan millaista sitten olisi kiipeillä Marsissa tai millaista olisi käydä Jupiterissa. Planeetat tuli ihan eritavalla esille kuin lukea että tämä planeetta koostuu siitä ja siitä alkuaineesta ja sen kiertonopeus on tämä. Oispa tää kirja ollut olemassa kun olin nuorempi.

Spinning elämänkerrallinen sarjakuva millaista on harrastaa. Itse en treenannut ihan noin vakavissaan mutta tähän pystyi kyllä hyvin samaistumaan.

Romaaneista oli ehkä suosikki Swing Time mutta jälkikäteen jäi fiilis että 2017 ei jäänyt lukemisten puolesta mieleen ainakaan romaaneista tai suomalaisesta kirjallisuudesta. Paljon enemmän tuli kahlattua elämänkerrallisia tai yhteiskunnallisia esseitä tai kirjoja. No, onneksi tänä vuonna olen jo lukenut sekä oikein hyvän suomalaisen Maailman kaunein tyttö) että ulkomaisen romaanin (Stoner).

Voi, tämä ketju oli viime vuonnakin ihan suosikkini, kiva että tänä vuonna tuli samanlaisia pohdintoja! TBR-lista koki taas äkillisen paisumuksen, kun selasi kaikkia loistovinkkejä läpi.

Oma kirjavuoteni 2017 oli aika yllättävän menevä, lopputuloksena 120 kirjaa ja 33 333 sivua. Viiteen tähteen ylsi viisi kirjaa, yhden tähden sai seitsemän.

Tunnistan kyllä Aaron mainitseman ongelman, että kirjan merkittävyys pidemmällä katsannolla ei aina mene ihan yksi yhteen heti lukemisen jälkeen lätkäistyn tähtiarvion kanssa, joten ehkä keskityn tässä niihin jälkikatsannossa parhaisiin kokemuksiin ja unohdan tähdet.

* Butcher's Crossing - John Williamsin kyky kuvata samaan aikaan päähenkilön ulkoista ja sisäistä matkaa niin osuvasti pääsi yllättämään takavasemmalta. Williamsin muiden kirjojen kohdalla odotukset ovatkin jo korkeammalla, joten katsotaan, pääsevätkö arvioissa samalle tasolle.

* Erehtymättömät - Miten Suomen pankkihistoriasta kertova tietokirja voi päästä jännittävyydessään hyvän romaanin tasolle, kun loppuratkaisukin on ennakkoon tiedossa?

* Joutavuuksien jumala - Lukupiirissä luettu Arundhati Royn kirja tuntui aluksi vain ihan kivalta tarinalta ja mielenkiintoiselta kuvaukselta 60-luvun Intiasta. Tämä on kuitenkin niitä kirjoja, jotka ovat lopulta jääneet tarinaltaankin mieleen.

* Hänen olivat linnut - En arvannut, että suomalaisesta kirjallisuuden historiasta voisi vielä löytyä minulle täysin tuntematon nimi, joka on tuottanut näin hienoa psykologista kuvausta. Plussaa myös siitä, että keskiössä on harvinaisesti naisten välinen (ei-romanttinen) suhde.

* Riihiukko eli marraskuu - Artopaasilinnahtava tyyli yhdistettynä hölmöläistarinoihin ja sijoitettuna 1800-luvun Viroon toimii yllättävän hyvin. Kirja kyllä sai aika tuntuvasti lisäpisteitä, että siitä oli tehty niin ikään vuoden parhaimpiin kuuluva elokuvasovitus, joka nosti absurdiuden ihan uudelle tasolle ja varmaan vaikutti lukukokemukseenkin

Parhaimpien lähituntumassa olivat lisäksi Naparetki: Minun rakkaustarinani, Tainaron: postia toisesta kaupungista, Lomonosovin moottori, Mrs. Dalloway ja Kukunor - satu ihmislapsille.

Flopeista taas mieleen huonoudessaan jäivät erityisesti Viimeiset polttarit (Anssi Kelan Mikan faijan BMW kirjamuodossa), Kasaarisanakirja (epäilen, etten vain tajunnut, ei kai tällä muuten voi olla keskiarvona GR:ssa yli 4), Yksin Marsissa (liiallinen ennakkohehkutus ja Hollywood-paperiset henkilöt fysiikan realismia korostavassa kontekstissa koituivat tämän kohtaloksi) ja Usko, toivo ja raskaus (jos voisin edes kuvitella, että aihetta on käsitelty tieteellisen objektiivisuuden vaatimukset mielessä, niin tämä saisi enemmän tähtiä).

Mielenkiintoista kyllä, Yksin Marsissa on vuoden aikana lukemistani kirjoista toiseksi parhaat GR-arviot saanut, parempaan on yltänyt vain Tšernobylista nousee rukous. En siis oikein ole ilmeisesti päässyt samalle taajuudelle GR-yleisön kanssa.

Reija wrote: "Mun parhaat kirjat viime vuodelta olivat:

The Wrong Way to Save Your Life: Essays eka äänikirja joka kolahti jotenkin tosi kovaa. En yleensä pidä elämänkerroista kun tuntuu että ne..."

Tuo Wrong Way meni kyllä heti lukulistalle!

Minulla tuli viime vuonna luettua 81 kirjaa, ja niistä 13 sai viisi tähteä.

Black Jack, Vol. 4, Black Jack, Vol. 5 ja Black Jack, Vol. 6 olivat ehdottomasti parasta mangaa mitä tuli luettua.

Siilo ja sen kaksi jatko-osaa olivat todella realistisen oloista dystopiaa ja jollain tapaa vähän klaustrofobisen oloinen lukukokemus.

Yösirkus ja Thomas Riiminiekka olivat kumpikin maagisen tunnelmallisia tekeleitä.

Viimeinen partio jatkoi urbaanifantasiasarjaa, josta olen tykkäillyt alusta saakka. Pitäisi lukea seuraava osa kun ehtisi.

Hiiriä ja ihmisiä oli lyhyydestään huolimatta aika raskas kuunneltava kun oli niin sydäntäsärkevä. Hieno.

Sinuhe egyptiläinen, Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki ja Tähtisumua olivat sellaisia, jotka olin lukenut jo joskus aiemminkin ja viime vuonna palasin niiden pariin.


Yhden tähden kirjoja tuli luettua onneksi vain kolme. Niistä kahteen tuli tartuttua lukupiirin kautta. Laulu tulipunaisesta kukasta ja Janne Kuutio eivät kolahtaneet yhtään.

Kolmannen flopin löysin ihan itse. Rajanaapuri tuli kuunneltua äänikirjana lukijan vuoksi, vaikka arvelinkin, etten ehkä välitä kirjasta. Olin oikeassa. Mutta jos jossain olisi saatavilla sellainen äänikirja, jossa Jukka Peltola lukee vaikka puhelinluetteloa, olisin varmaan ensimmäisenä lainausjonossa. :D

Tuatara wrote: " Mutta jos jossain olisi saatavilla sellainen äänikirja, jossa Jukka Peltola lukee vaikka puhelinluetteloa, olisin varmaan ensimmäisenä lainausjonossa. :D"

Olen lukenut Thomas Hardylta kaksi kirjaa, enkä erityisemmin pitänyt kummastakaan, mutta The Return of the Native olisi olemassa Alan Rickmanin lukemana. Pitäisiköhän antaa sille mahdollisuus...? :D

Se on kyllä ihmeellistä, mitä hyvä lukija voi tehdä kehnollekin kirjalle. Noh, juonta se ei kyllä pelasta, mutta kirja voi silti olla siedettävä kuuntelukokemus.

Joskus pitäisi uskaltautua kuuntelemaan jotain englanninkielistä äänikirjaa, niin valikoima laajenisi. Kuuntelen vain suuren osan äänikirjoistani migreenipäissäni tai muuten vastaavassa semiälyttömässä tilassa, ja epäilen jaksaisinko ymmärtää englantia ja saada lausumisesta selvää silloin.

Jatketaanko tähän ketjuun 2018 topit ja flopit?

Katsoin vuositilastojani, ja kun tuolla toisaalla tuli luvattua että ensi vuonna teen tarkempia valintoja, niin syytäkin siihen on:
2017 ***** viiden tähden kirjoja = 18
2018 ***** viiden tähden kirjoja = 7 (tähän mennessä)

Hankaluus viiden tähden antamisessa tuli selvästi Teurastamo 5 kohdalla. Kriteerit kiristyivät pitkäksi aikaa.

Näin unen, ehkä noihin samoihin aikoihin, että Goodreadsissa jonkin kirjan tähdet olivat yli 5. Kuudes tähti häälyi himmeänä valkoisen taustan päällä. Kun tutkin asiaa, niin kävi ilmi, että Goodreadsissa olisi ollut ominaisuus jossa käyttäjä voi valita yhden kirjan, henkilökohtaisen klassikon, jolle antaa 6.25 tähteä.

Teurastamo 5 olisi minulle tuo kirja.

Muut topit olivat

2 tietokirjaa:
- Syrjähypyn houkutus, joka oli paras aiheesta lukemani kirja tänä vuonna (ja niitä tuli luettua paljon)
- Unen lahjoja: Kirjeitä hänelle, joka valvoo, joka oli juuri unettomuuteen sopivalla hellyydellä kirjoitettu.

1 lastenkirja:
- Elsa Beskown Tonttulan lapset, jota ei vain tästä aiheesta olisi voinut viehättävämmin kertoa ja kuvittaa.

1 kertomuskokoelma:
- 100 minuuttinovellia, joka vei uskomattoman tiiviisti vähemmän keveiden aiheiden läpi huumoriin nojaten.

2 runokirjaa:
- Riina Katajavuoren Omakuvat, jossa rivien väliin piirtyy ihana kehominäkuvan tarkentuminen, itsensä hyväksymisen heilahtelut ja valikoiva tarkkaavaisuus.
- Sirkka Seljan Unitie, joka sai nauramaan makeasti absurdeille asiayhteyksille, mutta samaan aikaan miettimään rivien välistä tarinaa mitä alitajunta koitti heijastaa.

Flopit löytyivät myös pitkälti runokirjojen parista. Yhteensä 32 yhden tähden kirjaa joista peräti 27 runokokoelmaa. Halusin kuitenkin lukea loppuun nekin, jotka jo ensimmäisillä sivuilla tökkivät vastaan. Aiempina vuosina en ole ollut näin sinnikäs - enkä aio olla jatkossakaan...

Tähän varmaan voi jatkaa, voisi ehkä muokata tuota otsikkoa ja aloitusta jotenkin...

Ja runokokoelmat sentään ovat suht nopeita luettavia, vaikka olisivatkin vain yhden tähden. Kun taistelee lyhyen ajan sisällä läpi pari yli 800 sivun pokkaria ja antaa niille lopulta yhden tähden, niin kynnys aloittaa uusi tiiliskivi nousee huomattavasti...

Olen lukenut tänä vuonna 166 kirjaa ja en usko saavani valmiiksi enää yhtään.
Osa on sarjakuvakirjoja ja muutama runokirja on myös mukana.

Yhtään runokirjaa en löytänyt, mistä olisin oikeasti pitänyt.
En myöskään antanut kuin yhdelle romaanille 5 tähteä ja kahdelle sarjakuvakirjalle (jotka oli vielä uusintalukuja).

Olen siis ollut selkeästi aika tiukkana arvioideni kanssa ja välillä kävin jopa muuttamassa niitä jälkikäteen. Jotenkin epäilin paljonkin omia arvioitani tänä vuonna.

Sen sijaan 1 tähden kirjoja oli jopa 9 kappaletta. Tähän joukkoon pääsi mm. Elmo, Dr.Jekyll ja Mr. Hyde, Wrinkle in Time ja Muurahaiset. Lisäksi muutama nuorten kirja ja eroottinen kirja.

Ja ehkä myös kahden ison haasteen takia, jonkun verran tuli metsästettyä niihin kirjoja, joten se lukemisen ilo välillä hiukan hävisi.

Ensi vuonna toivon mukaan sitten hieman "kevyemmällä" otteella!

Itselläni viiden tähden kirjoja löytyi 2018 muutama kappale. Täällä Pohjantähden alla trilogiasta luin kaksi ekaa kirjaa, joille molemmille annoin viisi tähteä. Olivat kyllä todella vaikuttavia. Vielä on kolmas lukematta..saa nähdä onko yhtä vaikuttava se. Noiden lisäksi viisi tähteä irtosi Ruohometsän kansalle ja Haudatkaa minut jalkalistan taakse (Pavel Sanayev).

Mutta täytyy nimetä muutama vaikuttava ja mieleenpainuva kirja lisäksi, vaikka niille "vain" neljä tähteä annoinkin: Tuulen viemää, Ready Player One, Häivähdys purppuraa, Monte Criston kreivi ja Maailman kirkkaalle laidalle olivat kyllä erinomaisia nekin ja jäävät mieleen. Noiden kohdalla harmittaa, ettei GR:n tähdistö ole hieman laajempi ja erottelevampi, sillä jotkut neljän tähden kirjat ovat todella hyviä, mutta toiset ovat TODELLA hyviä..mutta ei ihan 5 tähteä.

Kourallinen tuli taas luettua yhden ja kahden tähden kirjoja..enemmän sitä kahden tähden osastoa. Mutta en viitsi niitä sen kummemmin listailla. Joko olivat mielestäni jopa huonosti kirjoitettuja, tai sitten eivät yhtään täyttäneet sitä tehtäväänsä, joka mielestäni kirjalla olisi pitänyt olla tai johon luulin kirjoittajan tähtäävän.

Runo-läpysköitä luin tänä vuonna vain muutaman, joten ei jäänyt mieleenpainuvia elämyksiä siltä sektorilta. Ei löytynyt oikein mieleisiä.

Sarjakuvia luin aikamoisen läjän, sillä yritin käydä läpi Sarjakuva-Finlandian voittajia ja sen lisäksi toki niitä sarjoja, joita jo olin johonkin saakka lukenut. J. P. Ahosen Villimpi Pohjola-sarja on ollut kiva löytö! Viimeisimmät albumit on olleet todella hyviä ja annoin jopa 5 tähteä tälle tuoreimmalle Irtiottoja-albumille (sarjan ekasta albumista en niinkään välittänyt, mutta sarja paranee ja syvenee sen jälkeen). Myös Pauli Kallion Kramppeja ja nyrjähdyksiä-sarja on ollut oikein kiva - välillä tosi tunnelmallinen, välillä vähän kökömpi. Myös Emmi Valveen Armo oli oikein vahvatunnelmainen.

Kirjavuosi 2018 jäi mieleen ennen kaikkea keskinkertaisten kirjojen vuotena. Mieleenpainuva opetus oli myös se, että myös hyviä tiiliskiviä voi joskus olla liikaa.

Lopputulemana oli siis 101 kirjaa ja n. 30 000 sivua. Lukumäärällisesti hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta myös aavistuksen pidempiä kirjoja.

Tähtien suhteen olen ollut kitsaalla päällä tai sitten tosiaankaan kohdalle ei osunut kuin kaksi täyden viiden tähden teosta.

Rakastaja lienee kaikille jo tuttu lukupiirin puitteissa, mutta Ville Rannan sarjakuva Kyllä eikä ei oli itsellenikin vähän yllätys. Annoin sille aluksi neljä tähteä, mutta korotin myöhemmin tähdet viiteen, kun pohdin, miten hyvin Ranta onnistuu tavoittamaan pohjoisen vuodenaikojen vaihtelut (ja niiden merkityksen arjen historiassa), arktisen hysterian ja tukahduttavan umpimielisen uskonnollisuuden sekamelskan.

Lisäksi viiden tähden listalle kuuluisi ehdottomasti Ivan Denisovitšin päivän niminovelli/pienoisromaani, se oli myös lukupiirivalinnoista vuoden kohokohtia.

Neljän tähden puolelta nostettakoon esille uudelleen löytämäni Philip K. Dick. Jotenkin pääsi unohtumaan tuossa vuosien varrella, että scifissä on muutakin kuin kovaa teknologiascifiä ja avaruusoopperaa, tätä tutkintalinjaa voisi jatkaa myös vuoden 2019 puolella.

Tiiliskiviosastolla oli kolme neljän tähden teosta, kaikki omalla tavallaan hyviä, mutta kyllä myös lukutahdin lannistajia. Alkuvuodesta tahkosin läpi Karl Ove Knausgårdin omaelämäkertasaagan viimeisen osan, Taisteluni - Kuudes kirja. Hitler-essee oli kiehtova, mutta meinasi kyllä lannistaa, lopulta kuitenkin massiivinen teos oli arvoisensa lopetus tälle sarjalle. Tätä sivuten innostuin lukemaan myös Knut Hamsunin Nälän, kun Knausgård peilasi jatkuvasti Hamsunin omaelämäkerrallista nuoruuskuvausta Hitlerin vastaavaan. Nälkä nousi kyllä neljän tähden kirjoista myös korkealle sijalle.

Hyväntahtoiset jatkoi Knausgårdilla aloittamaani natsisarjaa, ja ansaitsi niin ikään neljä tähteään, joskin siinä tason vaihtelu oli aika huomattavaa. Kertomus itärintaman tapahtumista ja kuvitteelliset aatteelliset pohdiskelut olivat kuitenkin sen verran omaa luokkaansa, että kyllä niillä minulta neljä tähteä irtosi, vaikka itse tarina kirjassa ehkä kolmen tähden tasoa olikin. Tätä oli kuitenkin mielenkiintoista lukea rinnakkain Knausgårdin esseetyylisen tekstin rinnalla, kun kirjat käsittelivät monin paikoin samoja aiheita.

Kolmas neljän tähden tiiliskivi oli Tikli, joka voitti minut puolelleen lämpimällä ystävyyden kuvauksellaan ja mielenkiintoisella Yhdysvaltojen ja sen eri luokkakerrostumien kuvauksella. Tunnelma onnistui viemään mukaan.

Uusista kirjailijatuttavuuksista nostettakoon esille vielä Joel Haahtela, jolta luin viime vuonna Tähtikirkas, lumivalkean ja Perhoskerääjän. Kirjoja leimaa kuvaus eurooppalaisten kosmopoliittien henkisestä irrallisuudesta ja yksinäisyydestä, ja se surumielinen romantiikka kyllä vetoaa minuun.

Onnekkaasti keskinkertaisten kirjojen vuosi tarkoitti myös sitä, että floppejakin tuli edellistä vuotta vähemmän. Yhden tähden kirjoja oli vain kolme, onneksi lyhyitä kaikki, joten luulen toipuvani traumoista nopeasti.

Viime vuoden koostetta täältäkin.

Sain vuoden vaihtuessa luettua Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa ja heti vuoden vaihduttua kesken olleen kirjan Kolme pienoisromaania tuli luettua nopeasti loppuun. Ainoa kirja joka on viime vuodelta vielä kesken on Viisikko, jota luen ääneen lapsille. Viime aikoina nukkumaan menot on venähtäneet niin myöhälle, ettei iltasatuja ole tullut luetuksi tai molemmat lapset eivät ole olleet kotona yhtäaikaa, kun luuhaavat kavereilla yökyläilemässä.

Viime vuonna luin sivumäärällisesti vähemmän kuin 2017. Sivuja kertyi 23910 eli noin 1200 sivua vähemmän. Toisaalta luin tänä vuonna hyvin vähän kevyttä chiclit kirjallisuutta, joilla saa sivumäärää helposti korotettua.

Vaikka sivumäärät laski vuodesta 2017 niin luin kuitenkin 3 kirjaa enemmän vuonna 2018 eli yhteensä kirjoja tuli luettua tänä vuonna 84. Kirjojen lukumäärä on ollut kasvusuunnassa joka vuosi. Katsotaan miten tänä vuonna käy.

Vuoden pisin kirja oli Monte Criston Kreivi ja siltä se kyllä tuntuikin, ikuisuusprojektilta.

Tähtiä kun katsoo niin olen merkinnyt neljä viiden tähden kirjaa, 25 neljän tähden kirjaa 40 kolmen tähden kirjaa ja 14 kahden tähden kirjaa ja 1 yhden tähden kirjan. Jos vertaa vuoteen 2017 niin olen antanut enemmän kahden ja kolmen tähden arvosanoja ja vähemmän neljän, mutta muuten melko samoilla linjoilla mennään.

Minulla yhden tähden kirja saa vain jos olen sitä oikeasti vihannut sydämmeni kyllyydestä, enkä löydä siitä mitään positiivista tai edes ymmärrä sen tarpeellisuutta tai tarkoitusta. Tänä vuonna sen arvosanan sai kirja Elmo.

Kahden tähden kirjoista löytyy itseäni haastaneita kirjoja, jotka olivat pois omalta mukavuusalueelta, mutta jotka jäivät ehkä senkin takia mieleen vaikka en niistä erityisemmin tykännyt. Näitä olivat mm. Historian kauneus ja Rikos ja rangaistus.

Kolmen tähden kirjoissa on paljon niitä joista nautin lukiessani paljonkin, mutta silti jotain puuttuitai sitten niitä jotka ovat nousseet nippanappa jostain syystä kolmeen tähteen. Tämä on ehkä vähän semmoinen dumppausosasto jossa kirjoille olisi monellekin halunnut antaa 2,5 tai 3,5 tähteä. Näistä ehkä parhaiten jäi mieleen Maailman kirkkaalle laidalle ja Noita. Minulla oli kummastakin kovat odotukset joita ne eivät täyttäneet ja sen vuoksi tähdet ovat todennäköisesti alhaisemmat kuin kirjat ansaitsisivat.

Neljän tähden kirjoista tykkäsin kaikista paljon, mutta jokin pieni sysäys puuttui etten merkannut niitä viiden tähden kirjoiksi. Monesti se pieni sysäys on saattanut olla vain minun sen hetkisestä omasta mielialasta tai lukufiiliksestä kiinni. Neljän tähden kirjoista nousee mieleen esimerkiksi totuudenmukaisella kerronnallaanLänsirintamalta ei mitään uutta, raakuudessaan ja outoudessaan Alex, jotenkin niin tutunkuuloinen elämä nosti Hammaskeiju kärkikastiin sekä Meren rukous, joka oli ihan omassa kastissaan missä kauneus ja asian kammottavuus on yhdistettynä.

Viisi tähteä olen antanut jo ties kuinko monesti luetulle Harry Potter ja viisasten kivi. Juonensa osalta kirja joka piti minua pitkään varsin tyhmänä enkä tajunnut mitä on tulossa Annoin sinun mennä. Äänikirjana kuunneltu Siipien kantamat, jonka kuuntelin ja pidin kovasti. Sekä kirjasarjan päätöskirja Syntitaakka oli surullinen ja lenkkeilin monesti kyyneleet ja räkävaluen tätä kuunnellessa. Jos kirja menee niin kovasti tunteisiin, ei ole vaihtoehtoa kuin antaa viisi tähteä.

Tässä siis muutamia nostoja viimevuodesta. Hassua kun katsoo viime vuoden lukulistaa, niin osasta ei enää muista mitään vaikka olisit antanut sille kolme tai neljä tähteä. Sen sijaan melkein kaikki 1 ja 2 tähden kirjat ovat jääneet syvästi mieleen. Eli jos haluaa että kirja jää mieleen sen on oltava jollain tavalla haastava tai epämiellyttävä. Vai onko minun aivot vain kummalliset? :P

Noora wrote: "Neljän tähden kirjoista nousee mieleen esimerkiksi – – raakuudessaan ja outoudessaan Alex – –"

Kuulosti niin mielenkiintoiselta, että alkoi jo harmittaa, etten ottanut ilmaiskappaletta Stubbin elämäkerrasta, kun Elisa Kirjassa sitä tarjottiin. Sitten aloin miettiä ja hoksasin katsoa linkin taakse, oli lievä pettymys, että ei ollutkaan samasta kirjasta kyse ;) Mutta ehkä jollekin trillereihin menevälle käyttökelpoinen vinkki Popsugar-haasteen kahden samannimisen kirjan kohtaan.

Hah. En tajunnut muuten ollenkaan tuota, et sen vois sekoittaa Stubin kirjaan. Suosittelen muuten lukemaan ensin tuon kirjan ekan osan. Mä en tajunnut että se on sarja.

No niin, jospas minäkin lopulta ehtisin päivittää tähän ketjuun vähän menneen vuoden tilastoja.

Kirjojen määrässä tuli uusi ennätys: 208 kirjaa. Luin neljä kirjaa enemmän kuin viime vuonna, mutta aika tasan kaksi tuhatta sivua vähemmän. Sivuja kertyi yhteensä 66 645, eli noin 320 per kirja.

Viiden tähden kirjoja luin yhteensä kahdeksan, mutta vain yhden niistä ensimmäistä kertaa. Tämän vuoden ainoaksi viiden tähden kirjaksi jäi siis Diana Gabaldonin A Breath of Snow and Ashes. Kai minusta on sitten näin vanhemmiten tullut nirso, kun jakelen viittä tähteä niin kitsaasti eivätkä uudet kirjat hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tunnu millään vetävän vertoja vanhoille suosikeille.

Yhden tähden kirjoja kertyi kokonaiset seitsemän, ja niitä en kyllä aio lukea uudelleen. Näiden floppien joukkoon mahtui sekä hömppäromantiikkaa että Nobel- ja Man Booker -voittajia... Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys ja Anna Burnsin Milkman eivät kerta kaikkiaan kolahtaneet, ja etenkin jälkimmäisen lukeminen oli raivostuttavan tyylinsä vuoksi yhtä tervanjuontia.

Kahden tähden kirjoja kertyi 42 ja neljän tähden kirjoja 35. Nelitähtisistä mieleen jäivät etenkin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla 1–3 ja Eve Hietamiehen Yösyöttö jatko-osineen. Löysin lopultakin myös suomenkielisiä runoja, joista pidin oikeasti, eli Laulaja tähtiä laulelee: Eino Leinon runoja.

Kolmen tähden keskivertokirjoja oli tänäkin vuonna suurin osa lukemistani, eli yhteensä 116 teosta. Keskiarvosanaksi tuli 2,98 tähteä, eli vähän negatiivisen puolelle jäätiin, mutta ei onneksi kuitenkaan sen enempää. Tosin jos joukosta poistaa uudelleen luetut kirjat, keskiarvo on vielä hieman tuotakin alhaisempi...

Kirja-arvosteluja kirjoitin kaikkiaan 27, joista suurimman osan alkuvuodesta, kun vielä pystyin rustailemaan niitä töissä asiakkaiden välissä. Uuden työn aloittamisen myötä todella moni asia elämässäni on paljon entistä paremmin, mutta Goodreadsissa pyöriminen on pakostakin hieman vähentynyt.

Lukemieni kirjojen joukkoon mahtui muun muassa:
42 suomalaista kirjaa
29 kirjaa omasta hyllystäni
15 kirjaa, jotka luin uudelleen
20 klassikkoa
17 modernia klassikkoa
23 tietokirjaa
33 lasten- ja nuortenkirjaa
27 historiallista rakkausromaania
29 muuta historiallista romaania
7 kirjaa, jotka edistivät maailmanympärimatkaani